perjantai 31. joulukuuta 2010

Sydämellisesti



Kun katson tätä vuotta taaksepäin, tunnen Kiitollisuutta monesta asiasta. Joten lyhyestä reggae kaunis; Kiitos kaikille hienoille, uusille blogituttavuuksille ja vanhoille, uskollisille ystäville&läheisille (joiden tiedän täällä käyvän hiljaisemmin) sekä kaikkea hyvää alkavalle vuodelle 2011! Pysytään linjoilla!

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Lomapäivieni sulostuttajia












Menin ja ostin Ikeasta viikko ennen joulua neljä hyasinttia kun halvalla sain (neljäs on lastenhuoneessa yläkerrassa, puuttuu siksi kuvista). Näytti siltä, etteivät ne aukea tämän vuoden aikana. Näytti myös siltä, että ne ovat jotain niin omituista hyasinttisuvun haaraa, että viitsiikö niiden avautumista edes odotella. Mutta kas, joulun ihmekö vai mikä; nyt ovat auenneet ja tuoksuvat ihan oikealta, vaikka hieman harvoja ovatkin!

Amaryllikseni ostin myös hiukan myöhässä ajatellen jouluna aukeamista, mutta ei se montaa päivää "myöhästynyt" sekään. On niin kaunis! Joulutähdestä en kukkana niin erityisesti välitä, valkoinen ehkä menisi sopivin höystein. Joten tähti paperisena, alennusmyynnistä napattuna vanhan rikkimenneen tilalle. Hmm... meillähän taitaa olla jo kolme ikkuntähteä?

Rakkaudella





Tein ennen joulua pitkästä aikaa karjalanpiirakoita ihan itsekseni (alakuvassa). Osan omaan joulupöytään ja osan rotinoiksi pikku prinsessan perheelle. Leivon niitä liian harvoin, koska ovat muka melkoisen isotöisiä. Eivät ne oikeastaan ole, jos täytettä sattuu olemaan valmiina. Kuten tänään innostuessani uuteen erään. Siskoni innoittamana nimittäin leikin kätevää emäntää, ja pyöräytin loput joululaatikoiden jämät ruiskuoreen. Lapset eivät hirmuisesti välittäneet lantulle vivahtavasta porkkanalaatikkotäytteestä, mutta kyllä isännälle kelpasivat :) (itsestäni puhumattakaan)! 

Hra Kuopuskin intoutui hetkeksi auttamaan, mutta kun taikina jäi käsiin kiinni, meni hermot. Itse jatkoin pulikalla pyörittelyä tasaiseen tahtiin, tällä kertaa taikina onnistui kerrasta olemaan sopivaa. Joulua ennen tein ensin liian kuivaa taikinaa, ja puolet meni hukkaan kun reunat rispaantuivat pahan kerran kaulitessa. Tein silloin toisenkin erän taikinaa, kun täytteitä olin varannut reilusti. Tuolloin kaulitessa tuli mieleeni, että piirakkapulikan kolahdukset pöytää vasten ovat kuin ikiaikainen mantra; kolahdus ja "tsuih"-ääni kun pyöräytän kuoritaikinaa ja taas uusi kolahdus. Näin ovat esiäitini tehneet aina ja näin teen minäkin, vaikka sitten vain kerran vuodessa!

Äitini leipoo piirakoita melkein aina käydessään meillä. Lapsuudestani en muista piirakkatalkoita oman äidin, vaan molempien mummojeni kanssa. Nyt äitini sitten leipoo meidän lasten kanssa, näin tämä ihana perinne siirtyy sukupolvelta toiselle. Ja mummon perunapiirakat ovat kyllä kuulemma parempia kuin minun ihmeelliset porkkanpiirakkani ;)! Tunnustaudun kyllä semmoiseksi naiseksi, joka osoittaa rakkauttaan myös ruoanlaiton kautta. Ja mikäs sen ihanampaa, kuin tulikuumat, juuri uunista nostetut karjalanpiirakat? 


Voisin kirjoittaa monia monituisia muistoja ja hetkiä liittyen karjalapiirakoihin... häihimme isäni toi pyynnöstäni piirakoita, ja molempien lasten ristiäisissä on ollut luonnollisesti piirakoita tarjolla. Kuinkas muuten?
Minulle rakkaasta Äiti itä-kirjasta lainaan jälleen tähän oikein sopivan mietelmän:

"Miten moniin juhliin on piirakat paistettu. Ilon juhliin useimiten. Naisia huivit päässä ja esiliinat vyötäisillä. Tuvan pöydän ääressä eletty syntymät, häät ja hautajaiset, sodat ja evakkoajat. Sukupolvien kertomusta jauhon pöllytessä pöydällä, sormien siirtäessä perinnettä nuoremmille, pienemmille, lautaset käsissä odottaville."

-Annukka Tiitinen-

Mitä paketeista löytyikään...








Sen verran lahjaihminen olen, että en haluaisi/osaisi tehdä sopimuksia aikuisten välisestä lahjattomuudesta jouluisin. Lapsuuteni jouluissa meitä pieniä lahjottiin, varsinkin isän puolen mummolassa melko reilusti. Toki olen siitä tavaraähkystä halunnut irrottautua, ja tänä vuonna omien lasten lelulahjat (sekä laatu että määrä) saatiin pysymään mielestäni järkevinä. Lahjojen saamisen suhteen olen sellainen, että tulen mielelläni yllätetyksi. Ihaninta on kun saa sellaisen lahjan, josta on ollut matkan varrella puhetta, ja toinen on sen painanut mieleensä. Tähän pyrin itsekin. 

 Itse sain kuvan ihanuuksien/toiveiden lisäksi viininpuna-lilaraitaisen Ratian pitkänpitkän yöpaidan (joka jo käytössä), Muurlan Cupido-maljakon, suklaata (tosin en konvehtirasiaa kuten aina kotipuolen jouluissa :) ) ja pari pokkaria, sekä ah niin ihanan lämpimän uuden peiton! Neidin kummisetä yllätti antamalla tuon Coelhon kalenterin, josta olen joskus haaveillutkin. Oma sykemittari on ollut jo haaveissa koko syksyn, antanee lisäpotkua treenaamiselle. Ja sitten tuo ihastuttava hajuvesi-kosteusvoidepakkaus; Giorgio Armanin Aqua di Gioia! Tuoksujen suhteen olen melkoisen kranttu, ja luonnollisesti työni takia en arkena voi niitä käyttää. Harvoin löydän mieleistä tuoksua itselleni; sopivan kevyttä ja raikasta. Tämä on juuri sellainen, kuten myös Isabella Rosselinin Manifesto, jota ei valitettavasti enää valmisteta. 

Tässä siis pieni katsaus minun paketteihini.  Mitä Sinä sait, ja mikä on Sinun suhteesi lahjoihin/niiden antamiseen?


maanantai 27. joulukuuta 2010

Kotinurkissa









Ihanaa joutenoloa. Vain pakolliset ruoka-ja tiskikuviot. Arkirutiinit nurinkurin; aamiainen syödään lounasaikaan ja lounas välipala-aikaan. Ihmeellistä miten isoja pienemme ovat siltä osin, ettei tarvitse tuijottaa kelloa enää niin tarkasti ruoka-aikojen ja nukkumisien suhteen. Tänään myöhäisen jouluruokienjämät-lounaan jälkeen yht´äkkiä sanoin ääneenkin: "Onpas helppoa, ei tarvitse alkaa hätistää ketään päiväunille!" Ne kun olivat jossain loppuvaiheilla molempien kanssa aika tuskaisia hetkiä.

Tein tässä muutaman päivän matkan Havannaan/Miamiin Oscar Hijuelosin Kauniin Marian kanssa. Aikoinaan pidin kovasti Mambo Kings-kirjasta ja elokuvasta myös. Lisäksi olen lukenut Hijuelosin Kuubalaisen sydämen sekä Vanhan herran joulun. Herra Hijuelos kirjoittaa kovin rönsyilevästi pitkiä lauseita, kirjat tihkuvat erotiikkaa ja sisältävät ajoittain ronskejakin seksikohtauksia, mutta kirjailija kuvaa toisaalta hyvin käsikosketeltavasti kuubalaisia ihmisiä, kulttuuria, musiikkia, ruokia... kaikkea.

Mambo King-elokuva olisi tullut juuri viime viikolla televisiosta, viime minuuteilla mies käänsi sille kanavalle... harmittelin kovin, koska olisi ollut mukava katsoa se aikuisemmin silmin! Minua jäi Kauniin Marian luettuani vaivaamaan se, että oliko Mambo Kings-kirjalla ja näin ollen tälläkin kirjalla tosielämään pohjautuva tausta? Googlettamalla päädyn ensisijaisesti vain elokuvaa koskettaville sivuille. Jatkanen tutkimuksiani :)!

Kävin tänään pikaisella maidonhakureissulla vastahakoisesti. En yhtään olisi välittänyt mennä kylälle, ihmisten ilmoille. Ensisijaisesti siksi, että keskustaan meno muistuttaa heti työasioista. Asiakkaita ei onneksi kaupassa ollut, mutta kaksi kunnan kotihoidon autoa toki tuli vastaan... Kävin myös kirjastossa, ja voi minkä määrän kirjoja kannoinkaan kotiin!! Kuinka löytyikin niin monta sellaista kirjaa, joita olen mieleeni yrittänyt painaa mm. lehtien, Lumiomenan ja Susan arvosteluista/esittelyistä! 

Uutuus-hyllystä löytyi mm. Jussi Siirilän Juoksija (jonka lainasin ensisijaisesti miehelleni), Anna Gavaldan Karkumatka, Marja Liisa Virtasen Aida (kirjailijan haastattelun luin työterveylääkärin odotushuoneessa viikko ennen joulua vanhasta ET-lehdestä ajatellen, että tämä on joskus luettava). Lisäksi lainasin Elina Hirvosen molemmat kirjat, Laura Honkasalon Eropaperit ja novellikokoelman (joskus on aikoja, jolloin luen vain novelleja, koska niiden lukeminen on niin nopeaa) nimeltään Kuolemansairauksia Pasi Lampelalta ja Richard Yatesin Reolutionary Roadin. Nyt sitten kukutaan yömyöhään ;)!

Alunperin syksyllä suunnittelin lähteväni lasten kanssa itään tällä joululomalla, mutta jossain vaiheessa alkoi tuntua mukavammalta jäädä kotiin lomailemaan. Nyt olen pelkästään tyytyväinen tähän ratkaisuun. Ihanaa hissutella kotosalla villasukat ja pinkit reinot jaloissani, kantaa puita, lämmittää taloa, tehdä lumitöitä, sytytellä kynttilöitä lyhtyihin pihalle, syödä pipareita, juoda glögiä ja punaviiniä, kuunnella lasten leikkejä pukin tuomilla, toivotuilla leluilla...

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

torstai 23. joulukuuta 2010

Aatonaattona













Koko päivän ulkolämpömittari näyttänyt vähintään -25c. Niin kaunista ja kylmää. Aurinko näyttäytyi puiden latvoissa, pakkanen teki kauniita kukkia lastenhuoneen ikkunaan, omenapuun oksilla jäiset punajuurisydämet, linnuille oma joulukakku koivussa...

Tunnelmallista, kaunista ja ihanaa joulunaikaa kaikille teille!

maanantai 20. joulukuuta 2010

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Piparitaloperinne













En tiedä muistanko isänäidin tekemän piparitalon oikeasti vai valokuvan perusteella. Luulen muistavani oikeasti: amerikanpastillit katolla, sokerikuorrutteen ja palaneen sokerin tuoksun saumoissa. En muista, oliko se mummolassa joka vuosi, mutta niin paljon piparitalot minua ovat vuosien varrella kiehtoneet, että omaan kotiin ja lasteni jouluun olen halunnut ne perinteeksi luoda.

Muumitalo nousi nyt muistaakseni neljättä kertaa. Minä paistan, mies kokoaa ja minä koristelen päärakennuksen, lapset ns Muumien saunan. Olen halunnut pidättää päärakennuksen koristelun toistaiseksi itselläni, mutta saunan lapset saavat tehdä juuri sellaiseksi kuin haluavat. Tämä on Hra Kuopuksen taidonnäyte. Neiti koristeli kuusen pihalle, ja sen lisäksi enkeleitä syötäväksi. 

Viime vuonna tein kaikki keskeiset Muumihahmotkin, mutta nyt annoimme niiden jatkaa talviuniaan. Kuten Muumien kuuluukin. Kaksi tonttua ja Pablo-kettu pitävät vahtia, ehkä lämmittävät saunankin aattona. Tuo kettu näytti jo viime vuonna ihan siltä Pikkukakkosessa joskus esiintyneeltä piirretyltä kettupojalta, muistaako joku?

Pikeeriä jäi talonkoristelusta sen verran paljon, että innostuin koristelmaan lähes kaikki piparit. Nyt on niin nättiä että!!!! 

Ihanaa joulunalusviikkoa kaikille Teille, jotka piipahdatte minua "kuuntelemassa"!!!

Suloista sekamelskaa...








Vaikka en juurikaan muuta kuin pipareita jouluksi leivo, niin kunnon kaaoksen sitä saa silläkin aikaiseksi. Tänä vuonna vieläpä kolmeen kertaan :) Ekat maistiaiset itsenäisyyspäivänä, sitten viikko takaperin lisää ja vielä Muumitaloa varten viimeinen erä tällä viikolla. Joulukorttiasian lisäksi armahdin itseäni myös taikinanteossa, omasta taikinasta en ole oikein piparitalomateriaalia saanut aikaiseksi. Ja hyväähän tuo valmistaikina on, vaikka itse keitetyssä oma tunnelmansa onkin...

Lasten piirustuspöytä löytyi tänään lopulta tuon paperi-, hile-, liima-, joulutarra-, kiiltokuvavuoren alta :) Lapset olivat viime yön appivanhempien kanssa mökillä, joten illalla hoidimme paketointihommat miehen kanssa. Moni asia alkaa olla melko lailla kunnossa joulua varten, ja hyvä niin, sillä olemme molemmat aatonaattonakin vielä töissä. Neidin ensimmäinen joululoma koulusta alkoi, ja Hra Kuopus on vielä kaksi neljän tunnin päivää hoidossa. Minullakin on edessä viikon pituinen joululoma, jonka voimin puserran tämän vuoden neljä viimeistä työpäivää!

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Pieni tyttö



Rakas ystäväperheemme sai tänään kolmannen lapsensa, pienen pienen tytön. Kauan odotetun ja kaivatun. Olen niin onnellinen heidän puolestaan, ilon kyyneleet täyttivät silmäni kun luin asiasta kertovan tekstiviestin kesken työpäivän auton ratissa. Kauppareissulla oli ihan pakko ostaa vaaleanpunainen hyasintti prinsessan kunniaksi!!! Rotinoita suunnittelen jo täyttä päätä.... Onnenhalauksia rakkaille!!!!

maanantai 13. joulukuuta 2010

Näinä päivinä







Perjantaina pulkkamäessä. Lauantaina esikoisen koulun 100-vuotisjuhlassa. Sunnuntaina Neidin kanssa Menneen ajan joulumarkkinoilla Lohjalla, Pyhän Laurin kirkon juurella. Samalla pikainen tapaaminen rakkaan lapsuudenystävän kanssa. Illalla vielä  kotikirkossa kuoron konsertissa, laulamassa kauneimpia joululauluja. Yhdessä toisen, uudemman ystävän kanssa, joka paluumuutti perheineen jouluksi kotiin.

Kotona tähtiä, jouluverhot keittiöön, jäälyhtyjä ämpäreissä, kakkumuoteissa, maitotölkeissä kristalleiksi Kuopukselle... värjättynä punajuuren liemellä, vihreällä elintarvikevärillä, vesiväreillä, koristeluna pihlajanmarjoilla...

Kiitollisuutta, iloa, harmia, turhautumista, odotusta, väsymystä, rauhallisuutta, hermostuneisuutta, ihmetystä, onnellisuutta. Elämää.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Hetki työpäivästäni



"Vanha mies ottaa tukea tiskipöydän reunasta, siirtää raskailta vaikuttavia jalkojaan lähemmäs pöytää. Sääret ovat paljaat, hän ei pue sukkia tai pitkiä housuja kotona koskaan ylleen. Ylävartaloa lämmittää kolme puserokerrosta, mutta jalassa on vain lyhyet alushousut... Molemmissa paljaissa säärissä on lukuisia kirkkaan valkoisina hohtavia haavateippejä, jotka juuri sain aseteltua paikoilleen. 


Vaimo tulee toisesta huoneesta, istahtaa nojatuoliin minua vastapäätä. Jaan keskittyneesti molemmille lääkkeitä dosetteihin kahdeksi viikoksi. Sivusilmällä kuitenkin tarkkailen tilannetta ja tajuan miehen kaatavan kahvia mukiin vaimolleen. Koko ajan hän nojaa toisella kädellä tiskipöydän reunaan. Kaataa maitoa kahvin sekaan, ojentaa mukin vaimolle, joka kiittää ja kuulostaa yllättyneen ilahtuneelta.  Kahvin kaveriksi hyrräpulla. Mietin, että mies aloitti valmistelut jo hiukan ennen kuin vaimo tuli huoneeseen. Olen heillä harvoin tähän aikaan iltapäivästä, joten tämä rituaali on jäänyt näkemättä. Olen pitänyt vaimoa fyysisesti huonokuntoisempana, mutta tällä hetkellä tilanne on toisinpäin. Siitä huolimatta mies passaa vaimoaan. Vai onko passata liian raju sana? Jos hän kuitenkin tekee sen rakkaudesta... tai voihan sitä kai passatakin rakkaudesta?


Olen vain kuullut matkan varrella monenmoista, jonka pohjalta olen luonut käsitykseni näistäkin ihmisistä. Liitettynä tietenkin omiin kokemuksiini. Viime viikolla melkein otin yhteen tämän vanhan miehen kanssa, olin menettää ammatillisen suhtautumiseni. Hän kyseenalaistaa kaikki lääkäreiden ohjeet, jonka vuoksi hoitajana koen ajoittain olevani puun ja kuoren välissä. Tänään tunnelma on seesteisempi, ja näen hänet jotenkin eri valossa kuin viime viikolla. Vanha mies, jolla on paljon vaivoja. Suurin osa todellisia, mutta myös paljon luuloteltuja. Kun ei ole juuri muuta kuin aikaa miettiä ja pelätä pahinta, lukea lääkepakettien tuoteselosteista mahdollisia sivuvaikutuksia. Vanha, huonosti kulkeva mies kaatamassa vaimolleen kahvia ja tarjoamassa hyrräpullaa."

Oho!









Sain tämmöisen tunnustuksen! Lämpimät kiitokset Hanna-Maaritille Syksymäkeen !! Olen iloisesti yllättynyt! Nyt täytyy hieman tuumata tunnustuksen kiertoon laittamista, koska monet seuraamistani blogeista ovat saaneet tunnustuksia toisensa perään. Ei sillä etteivätkö olisi niitä ansainneet, mutta jotenkin tuntuu että olisi kiva "lahjoa" muitakin :). Palaan siis asiaan.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Kirja mielessä, mieli kirjassa



Tiesin heti nähdessäni tämän kirjan kannen ja esittelyn Suuren suomalaisen kirjakerhon lehdessä, että tuon haluan lukea, tuosta minä pidän. Kirja tuli postissa jo pari viikkoa sitten, mutta olen säästellyt aloittamista. Tiesin, että kirja on sellainen, joka on luettava mahdollisimman yhtä jaksoisesti. Miten sen voi tietääkin? En ole lukenut kirjalijan ilmeisesti hyvin menestynyttä ja kehuttua läpimurtoromaania Rajaa. Luultavasti tämän jälkeen luen senkin.

Koska en osaa kirjoittaa arvosteluja tai sen enempää kunnollista esittelyä kirjoista, jätän sen muiden tehtäväksi. Voin vain ihmetellä, että miten joku osaakin kirjoittaa näin! Niin, että ei voi laskea kirjaa kädestään, ahmimalla ahmii sivuja. Ja samalla oma pää työstää omaa elämää, kokemuksia, tunteita, peilaa niitä kirjan luomaan maailmankuvaan, henkilöihin ja heidän elämiinsä. Kirjan tunnelma vie mennessään, olen omiin ajatuksiin uppoutunut ja hajamielinen. Tämän kirjan kohdalla ei tullut ihme kyllä suurta haikeutta lopettaessa, mutta toisinaan on ihmeellisen haikeaa, jopa surullista saada kirja päätökseen. Viimeksi koin näitä tunteita lukiessani keväällä Linda Olssonin teokset Laulaisit minulle lempeitä lauluja ja Sonaatti Miriamille sekä Johanna Adorjanin kirjan Rakkaudessa erottamattomat.

Olen usein leikkinyt ajatuksella, että minkälaisen lehtijutun tai kirjan joku voisi kirjoittaa minusta. Tai minkälaisen kirjan itse kirjoittaisin elämästäni, jos siihen olisi taito. Kirjoittaisinko omalla äänellä, itse kertojaminän roolissa? Vai tarkkailisinko elämääni objektiivisesti? Kun olen lukemassa tai lukenut oikein hyvän kirjan, huomaan ajattelevani/tarkkailevani jatkuvasti tai ainakin usein asioita "kirjan tyylillä". Siis "kirjoitan" päässäni... eilenkin kaupan kassalla huomasin tarkkailevani edellä olevaa nuorta miestä, joka vaikutti ujolta, osti pakastevihanneksia, ketsuppia, maitoa, ruispaloja ja kangaskasssin... tein omaa tarinaa hänestä päässäni.... Seuraan kahta paljon lukevan ihmisen blogia, ja ihastelen kovasti heidän taitoaan esitellä ja arvostellakin lukemiaan kirjoja. Mietin sitäkin, että "kirjoittavatko" hekin päässään? Susa ja lumiomena, teiltä tätä kysyn :)? En osaa oikein hienommin asiaa ilmaista, mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan... :)

Tuosta eilisen nuoren miehen tarkkailusta tuli mieleeni toinen asia. Lainaan lumiomenalta oivallisen sanan; ihmisutelias. Minä olen juuri sitä, ollut kai aina ja luultavasti tulen aina olemaan. Muistan ihan ihmeellisiä (ainakin muiden mielestä) yksityiskohtia minulle ehkä vieraidenkin ystävien ystävien elämistä. Tätä rakas lukioaikainen ystäväni jaksoi ihmetellä. Jos kirjoittaisin, en osaisi kirjoittaa fiktiota, vaan luultavasti kirjoittaisin omaelämäkertamaisesti tai sitten jonkun lähipiirin ihmisen elämästä. Siihen tästä ihmisuteliaisuudesta olisi varmaan paljon apua! :)

lauantai 4. joulukuuta 2010

Kuvapalasia meiltä...







Olen ylittänyt itseni, joulukortit ovat melkein valmiina. Poikkeuksellisesti päädyin valmiskortteihin, viimeisen kymmenen vuotta olen AINA tehnyt kortit itse. Mutta ei ole yhtään huono omatunto, ja kun vielä ostin hyväntekeväisyyttä tukevia kortteja niin homma on aika bueno :)! Onneksi sitä oppii tässä matkan varrella olemaan armollisempi itseään kohtaan... edes joissakin asioissa, vaikka sitten joulukorttien suhteen.

Kortteja kirjoitellessa katseeni päätyi useamman kerran jääkaapin oveen! Kylläpä siinä onkin tavaraa! Vaihtuva näyttely lasten piirustuksia, Herra Hevisauruksen kuva Hra Kuopuksen kiinnittämänä, kutsukortti Neidin ystävän synttäreille, päiväkodin tiedotteita, kirjaston eräpäivälappu, Neidin lukujärjestys, hillittömän osuva Viivi&Wagner-strippi, kuva Meistä ... Miltä teidän jääkaappienne ovet näyttävät?

Viimeisenä rakas pönttöuunimme, joka on aivan alkuperäinen eli vuodelta 1953. Sisukset olisivat pian uusimista vailla, mies on muurannut jo tulipesän seiniä kahteen kertaan. Tai sitten vaihdetaan koko pönttö, mutta se on varmaa, että samanmallinen uuni meillä tulee olemaan olohuoneessa aina.

Kävin muuttamassa jälkikäteen talomme valmistumisvuoden, mies huomasi painovirheen :)

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Keskellä viikkoa, joulukuun alkaessa...



iloitsen näistä:


  • äidille lahjaksi tekeillä oleva valokuvakirja etenee, vaikkakin yöunien kustannuksella
  • sain avata oman kuvakalenterini luukun rauhassa :)
  • lasten onni ja ilo joulukalentereista on käsinkosketeltavaa
  • huomenna on jo (taas) viikon viimeinen työpäivä
  • 1,5h:n luistelureissu lasten kanssa lähikoulumme jäälle (harvoin pääsee täällä luistelemaan ulkojäälle ennen joulua), minäkin kokeilin viime talvena saamiani luistimia ja pysyin pystyssä. Neiti luisteli jo päivällä liikuntatunnilla ensimmäisen kerran tälle talvelle, ja illasta homma sujui, kuin ei olisi kesää välissä ollutkaan! Samoin nuori herra pysyi alkukankeuden jälkeen pystyssä loistavasti!
  • lähikoulustamme, jota Neiti saa käydä ainakin 4lk;n loppuun ja Hra 2lk:n loppuun...
  • hra Kuopuksen päiväkodin valokuvat saapuivat, ystäväkuva bestiksen kanssa on hurmaava!
  • ulkona on kaunista
  • hoidin tyttären jäällä kaatumisesta kipeytynyttä polvea; jäävoidetta ja sideharsoa, kyllä sh-äiti osaa, lapsen luotto ainakin on kova :)
  • saimme (minä ja mies) Neidin kanssa käytyä kiperän keskustelun niin, että pääsimme yhteisymmärrykseen ja hymyyn
  • uusi Kodin kuvalehti odottaa iltalukemisena
  • joulu tulee...



p.s. Kummitustalossa joulukalenteri, kannattaa kurkata!

p.s.2 kuvassa viime vuodenvaihteen pakkashuurutaidetta lyhdyn pidikekoukussa :)

maanantai 29. marraskuuta 2010

Tämmöinen maanantai




Nyt oli vuorossa levoton yö, kuten niin usein työviikon alussa. Pitkästä aikaa koin hiipivää ahdistusta työasioista; haastavista, rehellisesti sanottuna rasittavista asiakkaista, paikallaan junnaavista asioista, ajoittain koetusta riittämättömyyden tunteesta... Oli ihanaa, kun mies oli kotona töistä tullessani. Viikonlopun hän oli työporukan pikkujoulureissussa, jo kaipasinkin häntä vetovuoroon. Yövuorojen lomassa (pystyy nukkumaan yötyössä jnkn verran) hän saa nyt pyöritettyä arkiaamuja/-päiviä paremmin kuin minä.

Lähdin heti lenkille, vaikka mittarilukema oli -17C (miten saa asteen merkin?) . Parikymmentä minuuttia kipitin hämärtyvässä pakkasillassa, jalat pysyivät lämpimänä polviin asti, reidet ja pakarat jäässä, yläkroppa hiestä märkänä. Talvijuoksu on uusi aluevaltaus, joten kerrospukeutumista täytyy vielä harjoitella. Mutta hyvää se teki pienikin lenkki!

Lapset halusivat otsalamppujen kanssa pihalle vielä ruoan jälkeen. Viihtyivät kylmässä melkein 1,5h, leikkivät viereisellä pellolla lumensekaisessa heinikossa. Posket ihanasti punoittaen tulivat glögille ja luumurahkalle. Joulukortit odottavat kirjoittamista tuossa tulostimen päällä, josko huomenissa aloittaisin...

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Kirkasta







Nukuin pitkän pitkät yöunet, melkein kellon ympäri. Sain eilen varmaan "raitisilmamyrkytyksen" vietettyäni neljä tuntia kipakassa pakkassäässä kuntamme joulun avauksessa. Adventtikynttelikkö löysi oman tutun paikkansa jo eilen, aamupalalle sytytin ensimmäisen kynttilän. En muista paloiko meillä kotona koskaan adventtikynttilät, mutta omille lapsilleni olen halunnut tämän tavan siirtää... Hoosianna jäi laulamatta, kuulemattakin, koska lastenohjelmat veivät voiton. Joululauluja levyltä kuuntelimme kuitenkin hetken verran Neidin kanssa siivotessamme heidän askartelutarvike-/pelikomeroaan. Muutama mukava, mutta meillä jo tarpeeton asia saa lähteä kierrätyslahjana eteenpäin.

Ulkona raikasta ja kaunista edelleen. Lähistöllä ei ole kunnon pulkkamäkeä, mutta tiemme on päättyvä ja loppupäästä löytyy sen verran mäentynkää, että vauhtiin pääsimme. Kuuma glögi maistui sen jälkeen kaikille!

Olen miettinyt joulunviettoasioita, lähinnä lahja-ja ruokapuolta. Uusimmassa Yhteishyvässä oli ekojouluotsikolla hyvä artikkeli, joka herätteli miettimään omia tapoja ja tottumuksia. Kun arkikin meinaa olla ajoittain niin yltäkylläistä, niin miten sen juhlan erottaa? Siihen yritetään satsata vieläkin enemmän, ja helposti menee överiksi... ja loppujen lopuksi vain muutaman päivän takia.