torstai 22. huhtikuuta 2010

Varjoja



Mieltäni varjostaa työrintamalla se tosiasia, etteivät teoria ja käytäntö valitettavasti kohtaa erityisen hyvin hoitotyössä. Resurssipula estää toimimasta parhaalla mahdollisella tavalla. Saattohoitoa kotioloissa on haasteellista toteuttaa, kun ei ole virallisia ohjeita miten toimitaan. Kuka ottaa mistä ja missä vaiheessa vastuun. Eihän se silti koskaan helppoa ole, saatella ihmistä kuolemaa kohti... oli ohjeita tai ei.

Suren myös sitä, miten paljon on yksinäisiä ihmisiä. Miten paljon on vanhemmilla sukupolvilla läheisyydenpelkoa ja kuitenkin myös tarvetta siihen toisen ihmisen kosketukseen ja läsnäoloon. Ihmisiä, joilla ei ole ketään. Tai olisi, mutta elämänkoukerot ovat ajaneet erilleen kenellä mistäkin syystä. Aikuisia lapsia, jotka eivät uskalla koskea vanhempiaan näiden viimeisinä päivinä, vaikka asuisivatkin saman katon alla. Kun olisi aika vain pitää äitiä kädestä kiinni, olla lähellä. Unohtaa menneet kaunat... Voi miten toivonkaan, että omani tulevat vierelle sittenkin kun olen vanha ja väsynyt.

Puntaroin jatkuvasti sitä, jatkanko sairaanhoitajana miten kauan. Tietty osa minusta on "kuin syntynyt tähän työhön". Osa kaipaa tekemään välillä jotain ihan muuta. Toisaalta ajattelen, että jos voisin keskittyä enemmän johonkin tiettyyn hoitotyön osa-alueeseen, niin ehkä jaksaisin paremmin. Vanhustyössä pitää tietää niin paljon niin paljosta. Toisaalta kun ihmistä hoitaa, niin kokonaisuus on paljon...

torstai 15. huhtikuuta 2010

Laidasta laitaan

Tätä kevättä; parhaillaan ja tulollaan...















Haravointia. Märkää nurmikkoa. Kissankakkaa lasten keinujen alla. Orastavaa intoa kasvimaan uudelleen perustamisesta tai edes muutaman kasvulaatikon virittelystä. Käyntiin hörähtänyt kompostori. Pyöräilyä. Aamu- ja ilta-aurinkoa. Töissä ristiriitaisia tunteita, vaikka kokonaisuudessaan seesteisempää kuin aikoihin. Kirpputoritavaroiden hinnoittelua. Kolme kadonnutta kiloa. Hyvää oloa. Matka- ja kesäsuunnitelmia. Postin tuomat festariliput. Polttopuiden pinoamista. Kaipuuta juoksulenkille kiireisen viikon aikana. Kirppikseltä löytynyt tuoli juuri oikeassa paikassa.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Se liikkuu sittenkin

Minulla on hyvä olo siitä, että olen taas aloittanut säännöllisemmän liikkumisen. Hyvä olo siitä, että juoksu kulkee ja tunnen miten kroppani toimii, vaikken sen kanssa aina oikein sinut olisikaan. Hyvä olo siitä, että tunnistan itsestäni liikunnan tarpeen. Osaan jo haluta lenkille... tai zumbaan tai latinokseen. Nuo tanssilliset "jumpat" ovat osoittautuneet erittäin mieleisiksi tuttavuuksiksi. Olen ollut aina hyvin kausiluontoinen liikkuja. Innostunut lyhyeksi aikaa milloin mistäkin. Lapsenakaan en harrastanut mitään lajia sen kummemmin, joten ehkä sen takia ei säännöllisen liikunnan malli ole iskostunut takaraivooni? Siitäkin huolimatta, että isämme hiihti, juoksi, pelasi lentopalloa ja sulkkista...

Isäntämies puolestaan on lapsena ja nuorenakin vielä kilpaillut... niin itsensä kuin muidenkin kanssa. Viimeiset vuodet haastanut lihaksiaan raudan parissa aina vaan parempiin suorituksiin ja toki juoksennellutkin. Niinä aikoina, kun en ole liikutellut itseäni juuri mihinkään suuntaan, olen saanut häneltä sekä suoraa että epäsuoraa palautetta. Palautetta, että kannattaisko tehdä jotain. Vaikka se syvimmässä itseinhokuopassa räpiköidessä tuntuisi äärimmäisen pahalta, niin tämänhetkisessä fiiliksessäni voin vain oikeastaan olla hyvilläni. Hyvilläni siitä, että minulla on personal trainer ihan omasta takaa, ilmaiseksi ja lähes jatkuvasti käytettävissäni. Niin monta kertaa olen kuullut hänen suustaan, että olen paremmalla tuulella yms silloin kun liikun ja pyrin syömään fiksummin (ja se on sitten kokonaan toisen postauksen aihe se). Tavoitteista puhuessamme hän totesi lyhyesti ja ytimekkäästi; ei tarvitse näyttää miltään fitnesskisailijalta, kunhan pidät itsestäsi huolta. Siihen pyrin, ja huomaan tuloksia jo reilun kk:n aktiivisemman jakson jälkeen. Se jos mikä kannustaa jatkamaan. Kunhan tämän muistan syksyn pimetessäkin!

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

"Hän on täällä taas...."




Koko pitkän perjantain päässäni soi Sir Elwoodin hiljaisten värien Neiti kevät. Ilma oli niin uskomattoman lämmin ja aurinkoinen, ettei sisälle olisi malttanut tulla ollenkaan. Tämän viikon aikana kevät on ottanut ison harppauksen. Keskiviikkoaamuna kuulin ja näin ensimmäiset joutsenet. Askel on ollut kevyempi ja hymy herkässä.