maanantai 31. joulukuuta 2012








"Sanoin enkelille, joka seisoi uuden vuoden portin äärellä: Anna minulle valoa, jotta pystyn varmoin askelin välttämään epävarmuuden! Mutta enkeli vastasi: Astu vain pimeyteen ja laske kätesi Jumalan käteen! Se on parempi kuin valo ja varmempi kuin tuttu tie."

-Kiinalainen viisaus-





perjantai 21. joulukuuta 2012

Hajatelmia talvipäivänseisauksen iltahämärissä





Tänään töissä liikutuin yli 90-vuotiaan mummun ilosta hänen nähdessään joulupukin. Pukki jakoi osaston väelle joulupussit, ja tämä vanhus oli iloinen saamastaan lahjasta, aivan kuin pieni lapsi konsanaan. Liikutuin myös siitä, miten ihanasti talonmiehemme hoiti joulupukin roolin, silitti vuodepotilaiden poskia, toivotti hyvää vointia ja joulua. Me hoitajat puolestamme lahjoimme häntä, joka aina auttaa meitä ystävällisesti.

Mies ja lapset katsoivat Taru Sormusten Herrasta kakkoselokuvan, Kaksi tornia. Pienissä erissä Isänsä selostamana ovat lapset päässeet pikku hiljaa tutustumaan Tolkienin maailmaan. Itse kävimme tiistaina katsomassa Hobitin ja pidimme kovasti. Minä en ole sitä lukenut, mutta elokuva oli upea. Mies on paremmin perehtynyt Tolkienin kirjoihin, itse luin Sormusten herran aikoinaan vasta nähtyäni ensimmäisen leffan. Olin aloittanut sitä jo aiemmin, mutta en jaksanut keskittyä. Elokuva antoi uutta ulottuvuutta. 

Ulkona pimenee, kynttilä keittiönpöydällä tuo valoa vuoden lyhyimmän päivän iltaan. Ei tullut maailmanloppua. Minulla on vielä aamuvuoro huomenna, sen jälkeen alkavat jouluvapaat. Vietämme keskitalven suurta juhlaa Isäni, hänen vaimonsa ja Siskojeni perheiden kanssa, neljän vuoden tauon jälkeen. Ihanaa. Tänään oli siis ohjelmassa pakkaamista, huomenna suuntaamme jouluviettopaikkaamme.

Toivotan Sinulle oikein kaunista, leppoisaa ja rauhoittavaa joulua!





maanantai 17. joulukuuta 2012

Pikkuisen jouluista







-enkelit tanssivat kauniisti enkelikellon hiljaisessa miniversiossakin (pula-ajan enkelikello sanoi Tiimarin täti)
-edesmenneen isänäidin peruja olevat, jo hieman ruostuneet piparimuotit toimivat koristeina
-keittiön työtason päähän on kertynyt silmääni miellyttävä purkkinurkkaus 
-valkoiset hyasintit ovat amarylliksen ohella mielestäni kauneimmat joulukukkaset. Eivätkä tuoksu liikaa.
-lapset leipoivat eilen pipareita, minua tarvittiin hoitelemaan vain uuniosuudet. Tänään oli vuorossa koritelutalkoot. 
- tänään tein jouluksi piparjuuren makuista, pehmeää punajuurilaatikkoa ja appivanhemmille joulukakun. Niin ja puolukkaista glögiäkin kokeilin kun ohje tuli vastaan jossain vanhassa lehdessä. 


Minilomalla















Olin kolmen vuorokauden minilomalla Joensuussa. Ihan yksin. Oikeastaan voisin sanoa olleeni mummolomalla. Vietin nimittäin laatuaikaa pian 83 vuotta täyttävän Äidinäitini eli lastemme isomummon, (jota pikkumummoksi kutsutaan leikkisästi pienen kokonsa vuoksi) sekä Äitini kanssa.

Oli mukavaa matkustaa junalla pitkästä aikaa yksinään. Nautin siitä, että sain tavarani mahtumaan reppuun ja käsilaukkuun. Neuloin sukkaa, luin lehteä ja tarkkailin ihmisiä. Olin omien ajatusteni kanssa, en juurikaan seurustellut kanssamatkustajien kanssa, vaikka siihenkin olisi ollut mahdollisuuksia.

Joensuu oli kaunis ja tuttu, vaikka osin myös paljon muuttunut. Totta kai, kyllä neljässätoista vuodessa ehtii tapahtua, niin ihmiselle kuin kaupungillekin. Mummojen lisäksi tapasin opiskeluaikaisen ystäväni, ainoan jonka kanssa pidän yhteyttä, sekä Isäni, jonka kanssa kävin etsimässä muutaman geokätkön. Niin ja osallistuin ensimmäistä kertaa pienimuotoiseen kätköeventtiin, joka järjestettiin 12.12.12 klo 12.12 :)!

Äiti hemmotteli minua tekemällä kasvohoidon (on kosmetologi ammatiltaan), värjäämällä kulmat sekä ripset ja lakkaamalla sormenkynnet. Herkuttelimme hänen nimipäivänsä kunniaksi leivoksilla, ja kävimme syömässä ulkona. Reissun kruunasi Juha Tapion joulukonsertti Joensuun ev.lut. seurakunnan upeassa kivikirkossa (joka muuten on vanhempieni vihkikirkko ja nuoremman siskoni rippikirkko).

 Edellisestä Juhan kirkkokonsertista olikin vierähtänyt aikaa jo pari vuotta, syksyn aikana olen ollut mies ja kitara-konsertissa sekä yökerhokeikalla. Tunnelma oli jouluinen, Juha bändeineen mahtava ja konsertin valot aivan huikeat! Tutuista joululauluista Heinillä härkien kosketti Juhan tulkitsemana erityisesti, ja hänen omista kappaleistaan Kaunis ihminen soi aivan uskomattoman kauniisti, varsinkin kun multilahjakas Joonas Kasurinen vaihtoi koskettimet haitariin... Ja kun vielä pääsimme Juhan juttusille sekä jouluhalaukset vaihtamaan, niin voikos sitä enempää toivoakaan!? Äiti sai toki vielä extrana nimpparionnittelut artistin allekirjoituksen kera korttiin. 











sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Joulumuistiaiskierrätysaskartelutuunaus















Olipa kerran sairaanhoitaja, joka satunnaisesti harrasti inspiraatiopuuskan iskiessä askartelua ja tuunailua. Kierrätysasiatkin olivat lähellä sydäntä. Häntä kovasti mietitytti miten voisi uusiokäyttää työpaikaltaan syntyvää metallipurkkijätettä. Mukavan kokoinen purkki, jossa vielä muovinen, siisti ja hyvin kiiinni pysyvä kansi. 

Kyseisellä sairaanhoitajalla ei ollut vielä mitään valmista visiota siinä vaiheessa, kun päätti kerätä noita purkkeja. Sittemmin ahaa-idea syntyi, purkit saivat pintaansa nyt niin kovasti askartelupiireissä muodikkaita teippejä, ja kaappien kätköissä majailleita kiiltokuvia. Täytteeksi purkkeihin laitettiin jo aiemmin väkerrettyjä takkaruusuja (siis sytykkeitä) ja tyttären tuunaamia, jouluisia tulitikkuaskeja. Takkaruusujen tilalle tytär päätti laittaa voimisteluvalmentajiensa purkkeihin pipareita. Ei huono vaihtoehto sekään!

Perheen joulumuistiaispurkit olivat valmiita ja sairaanhoitajalla hyvä mieli. Edullista, kierrätettyä ja varmaa käyttötavaraa! Purkin voi sitten lahjan saaja kierrättää edelleen parhaaksi katsomallaan tavalla; laittaa metallinkeräykseen tai ottaa jonkinlaiseksi säilytysastiaksi.


torstai 6. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivänä






- sytytin sinivalkoisen kynttilän keittiönpöydälle jo aamulla
- kuuntelimme netistä Veteraanin iltahuudon ja Finlandia-hymnin
- kerroimme lapsille heidän jo edesmenneiden isoisoisiensä sotavuosista ja minulle tuli kova ikävä kumpaakin Ukkiani
- Hra Kuopus avasi luistelukauden koulun pihan tuoreella jäällä
- Nti Esikoinen pänttäsi huomiseen englanninkokeeseen
- vierailimme Miehen kummipojan 14-vuotis synttäreillä ja appivanhempien luona iltakylässä
- Mies sai kutsun serkkunsa marrasvauvan kummiksi
- kotiin palattuamme sytytin olohuoneen ikkunaan perinteiset kaksi kynttilää
- bongasimme Linnan juhlien kättelyjonosta Miehen entisen työkaverin, jonka juhlakutsusta oli juttu eilisessä paikallislehdessä
- myös Cheekin sisääntuloa odotimme lasten kanssa innolla
- nyt istun kynttilöiden ja jouluvalojen loisteessa Yle1-kanavan Linnan jatkoilla vielä hetken, muut nukkumassa jo




sunnuntai 2. joulukuuta 2012

perjantai 30. marraskuuta 2012

Kennot silpuksi ja kynttilät kattilaan












Pitkästä aikaa innostuin pienimuotoiseen askartelutuokioon. Takkaruusujen tekemistä olin suunnitellut jo pidemmän aikaa, lopullisen sysäyksen sain asiaan tänä syksynä, kun Neiti Esikoinen oli koulun kässäkerhossa tehnyt muutaman ruususen. Säästimme siis munakennoja jonkin aikaa, kynttilänjämiä minulla olikin melkein täysi kaupan muovikassillinen jemmassa reilun kymmenen vuoden takaa. Tein aikoinaan useampana talvena itse kynttilöitä ja tuli säästettyä kaikki jämät. Jos en takkaruusuista olisi kuullut, niin olisivatpa saattaneet mennä roskikseen jonkin raivausoperaation yhteydessä.

Ruusujen teko oli mukavaa, tosin aikaa vierähti yllättävän kauan. Tuloksena kuutisenkymmentä ruusua. Toisaalta kannatti tehdä kerralla enemmän, kun kerran aloitti. Kynttilänjämistä käytin pelkästään punasävyisiä, joista suurin osa oli vain pinnaltaan värjättyjä. Varastostani löytyi onneksi myös kynttiläväriä, joten sain noihin vähän enemmän joulunpunaisuutta kuin pelkkien jämien varaan jättämällä. Ja kerrottakoon, että jäi niitä jämäkynttilöitä sen verran paljon, että edelleen säästetään munakennoja tässä taloudessa ;)! Hra Kuopus odotti innolla ruusujen tekoa, mutta kun sitten päästiin alkuun, ei näpertäminen ollutkaan hauskaa. Onneksi kynttilänjämiä oli niin paljon, että hän sai lajitella ne värien mukaan. Lajitteluhommat häneltä ovat sujuneet aina mallikkaasti!

Minulla on omaa mieltä hykerryttävä pakkausidea noille ruusuille, ja niillä on tarkoitus lahjoa joulun alla niitä tahoja, joita olemme pienellä paketilla ilahduttaneet ennenkin. Pakkauksista tuonnempana, jahka asia etenee. On mukavaa keksiä ja saada aikaiseksi jotain käsillään pitkästä aikaa, vieläpä kierrätysperiaatteella. 

Takkaruusujen ohjeita on saatavilla monessa blogissa, joten en jaksa tähän alkaa niitä itse nyt tuhertaa. Mutta jos kiinnostuit asiasta, niin kurkkaa vaikka tänne. Toisissa ohjeissa neuvottiin laittamaan vettä kattilanpohjalle ja sitten kynttilänjämät/steariini siihen veteen. Itse suosin vesihauteessa sulattamista, se tuntuu turvallisemalta.







Lumen lumoissa









Alkoihan se lopultakin. Se lumisade. Vilkuilin alkuviikosta jo melkoisella tiheydellä sääennusteita. Miten sitä voi näin aikuisenakin odottaa melkein yhtä paljon kuin lapsena!? Aikuisena olen alkanut pitää talvesta entistä enemmän. Tai olen aina pitänyt kyllä kaikista vuodenajoista, enkä koskaan ole osannut nimetä varsinaista lempivuodenaikaani. Mutta miten se talvenodotus onkin paljon kovempi kuin kesän? Alan odottaa  lunta jo hyvissä ajoin, koska sehän se tekee talvesta talven jos mikä! Kesällä on nättiä, vihreää ja vehreää joka tapauksessa, vaikkei aurinko paistaisi joka päivä tai vaikka hellepäiviä olisi vain pari hassua. Mutta talvi ei tunnu talvelta, jos lunta ei ole. 

Lapsuudesta muistan hyvin selvästi lokakuun loppupuolen illan, jolloin toisen siskoni synttärivieraat lähtivät pois. Vilkuttelimme heille ikkunasta, ja kas alkoi kaunis, rauhallinen lumisade. Eräänä jouluna, jolloin olin ehkä 12- tai 13-vuotias, oli lunta tullut nihkeästi. Aattoaamuna kun aloimme katsella lastenohjelmia telkkarista (minäkin, vaikka olin jo noin "vanha" katsoin ehdottomasti aattoaamun ohjelmat), tuli Isämme ulkoa tekemästä jo sen aamun kolmansia lumitöitä! Voi sitä iloa ja onnea, tulihan se valkoinen joulu!

Täällä eteläisessä Suomessa asustaessani talvisäät ovat vaihdelleet kovin, mutta lähes joka talvi lunta on ollut maassa ainakin muutaman viikon ajan. Ja on sitä ollut valtavastikin, muistan hyvin erään aikaisen aamuvuoroon lähdön, kun en meinannut saada rappukäytävän alaovea auki lumen takia. Kävelin auton ajouria pitkin vanhainkodille, jossa tein keikkatöitä. Aurat eivät olleet ehtineet vielä niitä teitä putsata, ja jalkakäytävällä kävely olisi ollut hitaampaa kuin siinä ajourassa tepastelu. 

Kotihoidossa työskennellessä toki lumipyryt eivät aina ole olleet niitä mukavimpia, kieli keskellä suuta saa ajella tuolla pitkin pitäjää, varsinkin pimeimpänä aikana. Mutta toistaiseksi ei tarvitse sitäkään murehtia, riittää että saan auton käyntiin parkkipaikalta vuoron päätteeksi! Niin ja pyrin kävelemään silloin tällöin töihin, nauttimaan lumisesta säästä silläkin tavoin!

Valoisaa ja lumista ensimmäistä adventtiviikonloppua Sinulle!




p.s. Miulla on joku pakkomielle laittaa postaukseen aina pariton määrä kuvia! Olen muuten joskus lukenut, että leikkokukkakimppuun laitetaan pariton määrä kukkia. Eiväthän nämä kaksi asiaa liity mitenkään toisiinsa, mutta hyvin usein teen kuvien kanssa niin. Nyt rikon rohkesti omaa kaavaani ja laitan vain kaksi kuvaa, koska en ollut kolmanteen vaihtoehtoon tyytyväinen. Lumikuvista tahtoi tulla hämäriä, enkä pyrystä saanut kunnollista otosta... 







sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Lunta odotellessa...













Sateinen ja harmaa viikonvaihde vierähti leppoisasti nuoremman Siskoni luona kyläillen. Tapasimme siskos-serkus-kokoonpanolla, ja hieman jo vietimme "babyjuhliakin" helmikuussa syntyvän uuden serkkuvauvan kunniaksi. Kyllä vain, toinen Siskonikin odottaa esikoistaan, joten meillä eletään jännittäviä aikoja. 

Hra Kuopus ilmoitti hyvissä ajoin jäävänsä kotiin, mikä lienee oli ihan viisas veto. Kerrostalossa majailu, nelikuisen vauvan ja raskaana olevan tädin aikataulujen mukaan eläminen eivät olisi ehkä hänen energiatasolleen sopineet. Neiti Esikoinen puolestaan nautti pienen serkkutytön viihdyttämisestä oikein tosissaan, ja tämä suloinen neitokainen puolestaan näytti olevan innoissaan isosta serkustaan. Ja tietenkin me tädit olimme hurmaantuneita kummityttömme ihanuudesta! Vauvojen lisäksi suuntasimme ajatuksiamme jo kuukauden päässä häämöttävään jouluunkin, jota saamme pitkästä aikaa viettää yhdessä. 

Vaikka ajelinkin tänään kaatosateessa kotiin päin, niin auton lämpömittari näytti ilahduttavasti matalampia lukemia kuin eilen. Äsken kissaa sisälle huhuillessani haistoin jo tulevan pakkasen, toivon toivon... luvattu on pakastuvaa ja lunta loppuviikosta!




torstai 22. marraskuuta 2012

Hämärähommia






Marraskuun harmaus meinaa selättää minut. Vai onko tämä vielä viime viikonlopun valvomisesta johtuvaa? Oli miten oli, niin lumen- ja pakkasenkaipuu on jo aikamoinen. Tämä päivä on mennyt nyhjätessä sisällä/koneella. Tai kävin sentään tunnin kävelylenkillä "valoisaan" aikaan keskipäivällä.

Blogger ilmoitti, että kuvatila on tullut täyteen... tyhjentelin Picasa-albumeita, niin sain ainakin nyt tämän kuvan ladattua. Onneksi ymmärsin, ettei poista blogikuvien albumeita, tosin yksi irtokuva taisi karata bittiavaruuteen.  Pitää perehtyä asiaan tarkemmin, samoin kuin blogin tallettamiseen. Tai itseasissa jonkinmoisen tekstitiedostomuodon sain siirrettyä ulkoiselle kovalevylle. Liekö edes mahdollista tehdä turvatalletusta koko blogista kuvineen? Jos joku tietää, niin saa vinkata.







maanantai 19. marraskuuta 2012

Vielä kerran... kesämuistoja nimittäin





















Kirahvilan Kati haastoi minut katselemaan viime kesän kuvia, ja julkaisemaan kuusi kuvamuistoa täällä blogissani. Päätin julkaista sellaiset kuvat, jotka eivät ole olleet aiemmin esillä. 

Särkänniemi valloitettiin koko perheen voimin ensimmäistä kertaa ja hyväksi havaittiin. Hra Kuopusta hieman kismitti, ettei vielä hurjimpiin laitteisiin päässyt, mutta eiköhän ensi kesänä jo pituus riitä!

Onnenaamu-nimistä herkkukääretorttua nautittiin siskontytön syntymän kunniaksi toisen siskon luona, kun Pohjois-Karjalasta ajelimme kotiin päin äidin ja lasten kanssa. Prinsessakakku oli ykkösvaihtoehto, mutta koska sitä ei ABC-aseman kaupasta löytynyt, niin "tyydyimme" tähän. Oli hyvää ja onnenkyyneleet pinnassa!

Puuhamaassa vietimme iloisen kesäpäivän ystäväperheen kanssa. Luvattiin hellettä ja poutaa, saatiin hellettä ja sadetta. Onneksi sade alkoi vasta allasalueelle siirryttäessä. Ankka vei joukon kuopuksen tutin, eväät maistuivat hyvin ja kaikilla oli ratkiriemukasta. Yksi kesän parhaista päivistä!

Kukkia, kasveja, luontoa, yksityiskohtia... niitä tuli jälleen kerran kuvattua urakalla kesän aikana. Pisarat poimulehdellä on erään sateisen kävelylenkin saldoa. 

Kissaneiti Miina, jota kävimme katsomassa naapurissa ensimmäisen kerran jo vuorokauden ikäisenä. Pieni ja suloinen. Ruokimme hänen emoaan vajaan kahden viikon ajan isäntäväen lomareissujen aikana ja näimme Miinan sekä hänen siskonsa silmien avautumisen ja kasvamisen. Tällä hetkellä neiti on ajoittain aika riiviökin, mutta söötti silti!

Viimeinen kuva on kesälomareissulta Pohjois-Pohjanmaalta, lapset gogoilemassa mökillä. Vaatetuksesta näkee, että sattui sitä sentään joku helteinenkin päivä meidän lomalle!


Haasteen voisin tyrkätä vaikkapa Tie on kevyt-blogiin, Mamman uuniin, Rozille ja Juntusen naapuriin


p.s. poistin kommentointia hankaloittavan sanatunnisteen



lauantai 17. marraskuuta 2012

Samuli













16-vuotiaana Joensuun Karelian Kasinolla, poikaystävän kyyditsemänä, oma luokan järjestämän diskon sivuuttaen. Filmirullassa 24 kuvaa, Samuli edestä ja Samuli takaa. Valkoinen fanihuivi, jossa luki hänen nimensä. Julisteet seinällä, ystävillä NKOTB, minulla Samuli.

Reilu 20-vuotiaana Forssan Bar54:ssä. Joku biisi kosketti ja itketti. Kokoelmalevy hyllyssä.

26-vuotiaana häissämme lauletaan hänenkin tulkitsema Armaan läheisyys. 

Noin 30-vuotiaana Miehen ja Kälyn kanssa Statuksessa, edelleen Forssassa. Hän on kovin etäinen, jopa tekotaiteellinen. Istuu jakkarallaan ja laulaa jostain kaukaa. Pettymys.

36-vuotiaana taas Statuksessa. Koskettaa, itkettää, hymyilyttää ja naurattaa. Tuo Mies. Saman matkanko olemme kulkeneet? Joitakin vuosia sitten itkin erään ajomatkan hänen ensimmäisen virsilevynsä säestämänä. Neiti Esikoinen kysyi: "Miksi äiti itket?"  Kun vaan osuu ja uppoaa niin lujaa... mutta miten sen selittää lapselle? Elokuvarooleista en osaa sanoa mitään, mutta musiikin tulkitsijana hän koskettaa minua. Paljon, lämpimästi ja syvältä. Tänään hänessä oli lämpöä, joka välittyi yleisöön. Kannatti mennä, ei ollut pettymys tällä kertaa, kiitos. 





maanantai 12. marraskuuta 2012

Lukujutskia





Kaiken keskellä huomasin, että blogiini on tullut uusia lukijoita! Olette kaikki lämpimästi tervetulleita! Koska monelta puuttuu profiilikuva ja lukijani ovat melko hiljaista sakkia, en ole ihan varma ketä kaikkia tänne on putkahtanut viimeksi :) Niina- niminen henkilö ainakin.

Lukemisesta puheen ollen, tein jokin aika sitten tänne tuommoisen Lukukokemuksia-sivun, johon yritän muistaa kirjoittaa talteen lukemani kirjat. Olen tosin lukenut kovin vähän, ja se harmittaa. Seurailen paria kirjablogia, ja sieltä putkahtaa usein mielenkiintoisia kirjoja esiin. Itsekin haluaisin jakaa lukukokemuksiani jotenkin, mutta syväluotaavia arviointeja en pysty ainakaan tällä hetkellä tekemään. Siksipä aloitin tuolla listauksella. Joskus voin toki jostain kertoa enemmänkin, jos siltä tuntuu. 

Kirjahyllyssämme löytyy jo aika rivi lukemattomia kirjoja odottamassa. Vaikka Kaaoksen kesyttäjä-kirjassa kehoitetaan turhista kirjoistakin luopumaan, koska kirjasto on olemassa, niin en mie ainakaan voi sitä tehdä. Tai siis toki luovun turhista kirjoista, mutta kun on paljon semmoisia jotka ovat tärkeitä, ihania, kauniita... siis kaikkea muuta kuin turhia. 

Aloitin eilen Sirpa Kähkösen Hietakehdon ja tänään postin tuoman Tunne lukkosi-vapaudu tunteiden vallasta teoksen. Lisäksi kirppikseltä torstaina löytyi Kuubalaiset sisarukset-niminen teos täydentämään pikku hiljaa kasvavaa Kuuba-kirjavarastoani. Minulla on nimittäin jonkinlainen intohimo kyseiseen maahan sijoittuvia tarinoita kohtaan. Se taisi alkaa Mambo kings-elokuvan ja kirja myötä. Niin ja tarttui kirpputorilta matkaani myös Robert Wallerin Rajamusiikkia-nimisen kirjan. Olen lukenut sen joskus, samoin kuin Wallerin Hidas valssi-kirjan. Kauniita rakkaustarinoita, eivät liian imeliä makuuni. Elokuvaksikin tehty Hiljaiset sillat on samaisen miehen kirjaan perustuva, sitä en ole lukenut, mutta leffan toki nähnyt.

Jos en ole kirjoja ehtinyt lukemaan kunnolla, niin lehtiä sitten ehkä senkin edestä. Kodin kuvalehden luen sen ilmestyttyä viimeistään seuraavana päivänä ja jonkun verran ostan irtonumeroita, ensisijaisesti Kotivinkkiä ja joskus jotain kevyempää, kuten Annan tai Evitan. Tähän vielä lisäksi kauppaketjujen lehdet ja sanomalehti. Viimeinen irtonumerohankintani oli Kotolivingin uunituore mook eli magazine+book. Kivan erilainen juttu, suosittelen!


MUOKS: p.s. Onko sinulla tällä hetkellä jotain luvun alla vai ehditkö lukea mitään? Luetko kirjoja ylipäänsä vai oletko lehtityyppi?




sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Sumussa









Kaikki sumukuvat viime viikolta


Tämä päivä on mennyt kuin sumussa. Menin nukkumaan viime yönä puoli kahdelta, heräten neljän tunnin päästä aamuvuoroon. Edellisen postauksen ja isänpäivän tunnelmissa olen kyynelehtinyt pitkin päivää. 

Nyt juon kamomillateetä ja kuuntelen Ystävältäni J:ltä lahjaksi saamaani Johanna Kurkelan uutuuslevyä. Josko ne rauhoittaisivat yöunta kohti.








Isä






Näin isänpäivänä ajatukseni ovat olleet tiiviisti Isäni luona, välimatkan takia emme pysty juhlistamaan sitä valitettavasti yhdessä. Lisäksi olen pohtinut isäsuhdettani viime kuukausien aikana paljon. Toki vuosien varrella useasti ennenkin, mutta nyt erityisesti, kun Isälläni on vakava sairaus. Hänellä todettiin yhdeksän vuotta sitten eturauhassyöpä, ja tuolloin käytiin läpi leikkaus- ja sädehoidot. Isä osallistui sopeutumisvalmennuskurssille, toimi vertaistukihenkilönä toisille miehille, puhui potilaan näkökulmasta urologisten hoitajien koulutuksessa, puhui avoimesti sairaudestaan ja toipumisestaan jopa maakuntalehteä myöten. 

Tauti saatiin kuriin edellä kertomillani hoidoilla useammaksi vuodeksi. Mutta syöpä on aina krooninen sairaus, vaikka olisi ikään kuin selätetty, siellä se jossain taustalla kuitenkin kummittelee. Matkan varrella aloitettiin lisäksi hormonihoidot, joiden avulla tilanne saatiin pysymään edelleen hallinnassa niin, että vielä kesällä 2011 Isällä oli ns. puhtaat paperit. Tämän vuoden kevättalvella kuitenkin ilmaantui epämääräisiä luustokipuja, ja toukokuun lopussa karu totuus lyötiin eteemme; syöpä on jatkuvasta hormonihoidosta huolimatta levinnyt luustoon. Joka puolelle kehoa. Parantavaa hoitoa ei ole. Heti keväällä aloitetulla sytostaattihoidolla oireita voidaan lievittää, tautia hidastaa. Elinaikaa on parhaimmillaan vastaavissa tilanteissa saatu joitakin vuosia. 

Uutinen oli kirjaimellisesti kuin nyrkki palleaan tai isku vasten kasvoja. Oma ammattini ja työkokemukseni auttaa jonkun verran käsittelemään asiaa rationaalisella tasolla, mutta eihän se ole koskaan helppoa, kun on omasta läheisestä kysymys. Olen jo ehtinyt moneen kertaan miettiä esimerkiksi sitä, miten järjestän elämämme, jos Isä tarvitsee apua/hoitoa kotona. Tunteiden ottaessa vallan olen taas pieni tyttö ja pelkään Isäni menettämistä. Vastavoimana olen reipas esikoistyttö, jaksan nauraa isän mustalle huumorille ja vaadin häntä pitämään minut ajan tasalla tilanteesta. Tiedän, ettei tämmöinen asia ja tilanne ole tietenkään muutamalla itkulla itketty. Puhun, mietin, suren, muistelen. Isän oma asenne on kuitenkin positiivinen, sytostaattihoidoilla on hyvä vaste, vaikka sivuvaikutuksetkin ovat sen myötä voimakkaita.

Näinä kuukausina olen siis muistellut lapsuutta ja Isään liittyviä muistoja normaalia enemmän. Päällimmäiseksi nousevat hyvät ja turvalliset muistot. Muistan laturetken, hiihtoharjoitukset pururadalla, lumilinnan rakentamisen, isän lukemassa minulle vaikka osasin jo itsekin lukea, Isän saattamassa minut eka luokan ensimmäisenä päivänä kouluun, uimahalli-, kirjasto- ja laskettelureissut... murkkuikäisenä sain katsoa Isän kanssa jännäreitä telkkarista tai vuokrasimme kaksi videota, joista "lällympi" katsottiin pikkusiskojen kanssa päivällä ja minä sain katsoa Isän kanssa jännemmän illalla. Ja kun oikein sitten hirvitti, tartuin Isää kädestä.

Pienenä surin sitä, että Isä oli joutunut menemään kouluun ensimmäiselle luokalle aivan yksin. Kun Isä muutti muuta perhettä aiemmin toiselle paikkakunnalle uuden työn takia, surin sitä, että hän joutuu olemaan siellä ilman meitä, yksin tyhjässä kodissa. Kun vanhempani erosivat ja muutimme Äidin ja Siskojen kanssa toiselle paikkakunnalle, surin Isän yksin jäämistä. Podin suorastaan huonoa omaatuntoa, osa minusta olisi ehdottamasti halunnut jäädä Isän luokse, mutta en halunnut myöskään eri paikkaan Siskojen kanssa. Nyt suren ja pelkään, että Isän on paha olla...

Isä, jos luet tämän (tiedän hänen ehkä joskus lukevan blogiani), toivotan Sinulle tätäkin kautta hyvää isänpäivän iltaa. Olet tärkeä ja rakas, toivon todella että edessä on vielä monta yhteistä hetkeä. Toivon, että kivut ja hoitojen sivuvaikutuksina syntyvät vaivat saataisiin hoidettua niin, että Sinun olisi hyvä olla kaikesta huolimatta. Niin ja sen haluan myös sanoa, että olen iloinen ja jopa ylpeä asenteestasi ja siitä miten olet avoimella linjauksella myös auttanut kanssaihmisiä! 













lauantai 10. marraskuuta 2012






36 vuotta sitten kapalossa Naistenklinikalla. 


Nyt olen; 

Nainen, jolla on yöpöydällä pino kirjoja odottamassa lukemista, kaksi eri käsivoidetta, huulirasva ja kännykänlaturi.

Nainen, joka häärää, tekee, touhuaa, myllää, värkkää, kotoilee... mutta osaa mielestään myös rauhoittua sitä tarvitessaan.

Nainen, joka pitää valokuvaamisesta, kirjoittamisesta, kissanpennuntuoksusta, kanelista, appelsiini-rooibosteestä, Miehensä käsivarsista, Tyttärensä lauluäänestä, Poikansa karheasta kampauksesta, kaksista villasukista päällekkäin...

Nainen, joka nauraa ja puhuu paljon, suhtautuu elämään ensisijaisesti positiivisessa valossa, mutta ajoittain löytää itsensä synkistelemästä hyvinkin syvissä vesissä.

Nainen, joka positiivisuudestaan huolimatta toisinaan suree/stressaa asioita suotta etukäteen aivan liikaa.

Nainen, joka ei pidä liian ehdottomista ihmisistä.

Nainen, joka haluaa raivata turhat tavarat, asiat, esineet ja myös huonoa energiaa aiheuttavat henkilöt elämästään.

Nainen, joka haluaa aikoo osallistua jonain päivänä Enneagrammi-kurssille, kokeilla Elämänkaarikirjoittamista ja aloittaa joogaharrastuksen 20vuoden tauon jälkeen.

Nainen, joka sai lahjaksi Heikki Salon soololevyn Hiili, valkoisen frillahuivin, laventelipalasaippuan, rannekorun, joulukaktuksen ja kynttilän.

Nainen, joka lähtee viettämään syntymäpäivänsä iltaa töihin.


:)






perjantai 9. marraskuuta 2012

Hyvän päivän ilta











- autoin ystävää, jonka oma auto oli huollossa
- kävelin yli tunnin kauniissa pakkasaamussa
- puhuin samaisen kävelylenkin aikana Isän ja toisen Sisareni kanssa, mikä hyvä tapa hoitaa suhteita ja kuntooan; handsfree luuriin kiinni ja menoksi
- pesin alakerran kaikki ikkunat ja yläkerrasta vierashuoneen ikkunan, nyt kelpaa katsella ulos
- teimme pizzaa koko perheen voimin
- vaihdoin ruokapöydän yläpuolelle kattolampun tilalle kynttiläkruunun, jokavuotinen perinne
- nautimme pizza-aterian kynttilänvalossa ja skoolasimme puhtaille ikkunoille sekä huomiselle syntymäpäivälleni
- sauna lämpiää
- ohjelmassa Vain elämää ja Nenäpäivä-show eli koko sakki sohvalla töllön ääressä, harvinaista meillä



maanantai 5. marraskuuta 2012




Nautin aivan suunnattomasti vuorotyön mukanaan tuomista vapaista, yksin vietetyistä aamupäivistä. Tänään tein reilun puolen tunnin kävelylenkin, lajittelin pyykkiä, pesinkin yhden koneellisen (ja nyt ovat molemmat pyykkikorit tyhjät, mikä ihana aloitus viikolle!), tein jauhalihakeittoa ja pannarin muulle perheelle päivälliseksi/iltapalaksi, luin lehden rauhassa ja ehdin myös lukaista lempiblogejani läpi. 

Nyt suuntaan iltavuoroon. Sumua on ollut reilusti viime päivinä, mutta näyttäisi tältä päivältä hälvenneen. Kuva on lauantain alkuillasta, kun kävimme Neidin kanssa sumukävelyllä kahdestaan. 






sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Tilannekatsaus 2 eli kaaoksen kesytyksen alkutaipaleella







Kirjoitin tänne tammikuussa seuraavat asiat.  Teen jälleen tilannekatsauksen, etteivät päätökset unohtuisi, paljon olen saanutkin jo aikaiseksi, tajusin sen yht'äkkiä kun luin vanhoja postauksiani eilen.


- siivoan ja järjestän siivouskomeron, jonne on kertynyt jos jonkinlaista purkkia ja purnukkaa- TEHTY jo aika päiviä sitten ja voi miten mukava sieltä on tarvitsemiaan välineitä hakea. Useita kertoja kävin alkuun aukomassa siivouskaapin ovea silkasta tyytyväisyydentunteesta, miten mukavaa nähdä työnsä tulos niin konkreettisesti.

- siivoan myös kellarimme, josta on tullut ylimääräisten tavaroiden varasto = poissa silmistä, poissa mielestä - TEHTY, alkusyksystä urakoin kellarissa useampana päivänä, lajittelin pakaste- ja säilykepurkit sekä mehupulloiksi suunnitellut viinipullot. Roskikseen ja kiertoon lähti tavaraa aika lailla. Maalipurkin jämiä yms ongelmajätettä siellä vielä majailee, mutta siirtyvät pois tuonnempana. Hankin jäljelle jääneille pakasterasioille ja lasipurkeille isot, kannelliset säilytyslaatikot, etteivät likaannu ja pölyty. Vanhaan perunalaariin oli kasvanut hometta ja se haisi koko kellarissa. Siivous raikasti tilan, mutta ihmeen sitkeästi joihinkin muoveihin homeen haju oli tarttunut, joten noilla kannellisilla säilytyslaatikoilla estän tämän ikävän tilanteen uusiutumisen, mikäli hometta ilmaantuisi uudestaan. 

- suunnittelen kunnolla pikkueteiseen tarvittavien säilytysratkaisujen tarpeen ja selvitän hintoja - olemme pyytäneet tarjoukset eteisen kaapistoista kahdesta eri paikasta, asia on siltä osin vielä vaiheessa. Siivosimme Miehen kanssa perjantai-illan ratoksi pikkueteisen toistaiseksi ainoan komeron, ja voi turkanen sitä tavaramäärää mitä yhteen kaappiin voi mahtua!! Paljon tavaraa siirtyi verstashuoneeseen tuonne saunarakennukseen, mutta paljon lähti myös roskikseen. Käsittämätön määrä esim parittomia, risoja näppylähanskoja!! Muutenkin järjestin kyseisen huoneen uuteen uskoon niin hyvin, että nyt sitä kestää katsella, vaikka kaappien kanssa vielä aikaa menisikin. Toisaalta asiaa täytyy lykätä senkin takia, että Mies haluaisi lisätä eristeitä seinään eli täytyisi purkaa seinää sisäpuolelta... tuumaillaan talven yli, nyt eteisessä ei enää onneksi törmää kompuraan, työkaluihin ja kenkävuoreen! Uuden maton ostin sinne jo pari viikkoa sitten ja pelkästään sen myötä huone sai ryhtiä. Tätäkin aikaansaannosta olen käynyt ihastelemassa onnellisena! Alla vertailukuvat eteisestä :), sotkukuva on yksi näistä kamalista, jotka olivat nähtävillä blogissani, kun vastasin haasteeseen kuvata kotiamme juuri semmoisena kuin se sillä hetkellä oli... puuh! 



Pikkueteinen huhtikuussa 2011



Pikkueteinen nyt


- käyn kaappi kerrallaan läpi tämän työ-tietokone-rumpu-harrastehuoneen. Ne ovat NIIN täynnä TURHAA ja TARPEETONTA tavaraa, että vähemmästäkin saa "huonoja viboja"... jos olisin feng shui-oppinut tms niin tämä olisi varmaan toDElla huonon energian huone- olen käynyt pikkuhiljaa läpi näitä kaappeja, osan jo keväällä. Tuolloin laitoin palapelejä yms lapsilta jo ohimennyttä tavaraa kirppikselle, ja ne menivät hyvin kaupaksi. Viime viikolla urakoin yhden kaapin kanssa, kun Mies vei lajittelukeskukseen sähkötavaraa. Kävin läpi kaikki johtovyyhdit ja paljon niitä olikin. Uskomattoman määrän sitä rikki mennyttä rojuakin säilöö kodissaan; kolme digiboksia, yksi dvd-soitin, kaukosäätimiä, suoristusrauta, sähkövatkain, rikkaimuri.... huoh, taas sai huokaista keventynyttä mieltä, kun roinaa lähti pois!

- alan oikeasti etsiä meille uutta sohvaa olohuoneeseen, olen jo NIIN kauan asiaa suunnitellut, että nyt on jo aika toimia- mieleinen sohvamalli on jo tiedossa, Isälläni on samanlainen, joten on koeistuttu ja -nukuttukin. MUTTA kun meillä on tuo pikkukisu... itse olisin käynyt ostamassa sohvan jo monta kertaa, mutta Mies muistutti; ei uutta sohvaa ennen kuin Miina on hieman kasvanut, eikä revi joka paikkaa mennen, tullen ja palatessa. Totta, vaikka osaa oikeaan raapimispuuhunsakin teroittaa kyntensä, niin iltavillin iskiessä roikutaan nojatuoleissa ja raavitaan vähän jokaista huonekalua, johon kynnet uppoavat!

- ulkoilen mahdollisimman paljon ja pyrin käymään vähintään kaksi kertaa viikossa jumpassa (maksan sentään kallista kk-maksua liikuntakeskukseen...) - takana reilun kolmen kk:n laiskamatovaihe, kk-maksu on jo kuopattu. Ulkoilua toki on tullut pihan syystöiden yhteydessä kohtalaisesti, mutta varsinaista kuntoliikuntaa huonommin. Nyt asetin tavoitteekseni kävellä vähintään kahtena päivänä viikossa töihin, matkaa kertyy edestakaisin lähes 10km, joten eipä tarvitsisi erikseen lähteä niinä päivinä lenkille enää iltasella. Lisäksi Ystäväni J:n kanssa päätimme yrittää lenkkeilyä yhdessä, kahteen kertaan olemme hilipasseet myöhäiselle iltakävelylle vasta klo 21.00. Tunti reipasta kävelyä ja kälätystä, kyllä sen jälkeen on olo ja maailmakin paljon parempi. Ainoa miinus meinaa olla se, että itseäni tahtoo laiskottaa aivan kamalasti lähteä tuohon aikaan vielä liikkeelle... no "potkimme" toinen toisiamme vuorotellen! 

- vähennän arkiherkuttelua (siis epäterveellistä semmoista) - ei ole onnistunut pitkällä aikavälillä alkuunkaan. Olo on pinkeä ja pönäkkä. Vaatteet kiristävät ja kaksoisleukaa on kiitettävästi. Nyt olen viikon ajan töissä ollut totaalikieltäytyjä kahvipullan suhteen. Kerran olin jo lautanen kädessä ottamassa omenapiirakkaa, mutta sitten muistin päätökseni ja pidin siitä kiinni. Kaupassa olen vanhasta tottumuksesta ollut melkein suklaapatukka kädessäni, mutta taas ottanut itseäni niskasta kiinni. Huoltoasemalle vessaan mennessäni otin lompakon mukaan, josko vaikka ostaisin vähän suklaata matkaevääksi... mutta vessassa tein tietoisen valinnan, ja kävelin suoraan autoon. Näistä jonkun korvaan pieneltä kuulostavista asioista olen aivan valtavan tyytyväinen, koska lukuisia kertoja ennenkin olen päättänyt, mutta antanut itselleni luvan unohtaa päätökseni saman tien kun herkkuja on tuotu nenän eteen.


Sain keväällä lahjaksi Anne Te Velde-Luoman kirjan Kaaoksen kesyttäjä, tavarat, paperit ja aika haltuun, oheinen linkki vie Susan Järjellä ja tunteella-blogiin, jossa kyseisen kirjan esittely. Aivan loistava opus, josta ammennan inspiraatiota! Olen lukenut sen kertaalleen kokonaan ja aika ajoin sieltä täältä. Tavaran vähentäminen, asioiden kohtuullistaminen ja elämän hidastaminenhan ovat kovasti muodikkaitakin asioita nykyään. Mutta voin itse kyllä täysin allekirjoittaa sen, että olo kevenee henkisesti kun saan ylimääräistä roipetta pois nurkista. Tämä asia ei voi olla ylimainostettua! Tuntuu, että viime aikoina tämä aihe on ollut ystävienkin kanssa keskeisin puheenaihe. Kukin tuskailee lasten vaatteiden, lelujen yms kodin tavaran kanssa. Liekö omalla tavallaan ikään ja elämänvaiheeseenkin sidonnaista, teemmekö me vajaa nelikymppiset jonkinlaista välitilinpäätöstä elämässämme? Pois pois turha roina, enemmän tilaa hengittää, aikaa itselle ja perheelle... Mutta kuten niin monessa muussakin asiassa, hiljaa hyvä tulee! Tavaramäärät eivät ole tulleet kotiini yhdessä tai kahdessa päivässä, eivätkä viikossakaan. Joten yritän muistaa olla itselleni ja läheisilleni armollinen, pikku hiljaa, kaappi kaapilta, hylly hyllyltä, rasia rasialta...


p.a. Äärimmäisen tärkeä seikka on tuo, että ihastelee aikaansaannoksiaan, jo siivottuja ja raivattuja paikkoja kotona! Liian helposti sitä näkee vain ne seuraavat tekemättömät hommat, ja unohtaa juuri valmiiksi saadun työn. Eli pyrkimykseni on myös kehua ja kiitellä itseäni kaaoksen kesyttämisen tuloksista!