perjantai 25. marraskuuta 2011

Punajuuri-perunakeitto






Ajattelin jakaa tämän jo aiemmin kehumani sosekeiton ohjeen kanssanne. Se on peräisin Kodin kuvalehden lahjakirjasta nimeltään Peruna, yli 80 ihanaa ohjetta. Olen huono käyttämään keittokirjoja, vaikka niitäkin jokunen on kertynyt. Tästäkään kirjasta en ole kokeillut muita ohjeita kuin tätä. Tein keittoa taannoin 30-vuotissynttärikemuihini, kolminkertaisen annoksen :). Juhlissa oli teemavärinä tuommoinen punajuurenpunainen/pinkki eri sävyissään, boolikin oli vadelmanpunaista... ja siitä on jo viisi vuotta. Mutta juu, tässäpä ohje, olkaat hyvät:



12 annosta

3-4 sipulia
5-6 valkosipulinkynttä
8-10 perunaa
1 palsternakka
1 juuriselleri
2½ l kasvislientä (2½ l vettä ja 4 liemikuutiota)
2 tl timjamia
1 tl mustapippuria
1 tl yrttisuolaa
10 etikkapunajuurta
1 prk (180g) valkosipulista tuorejuustoa
½ dl säilykepunajuuren lientä

smetanaa tai ranskankermaa

  • Kuori ja paloittele juurekset. Pane ne kiehumaan kasvisliemeen. Mausta seos ja anna ainesten kiehua kypsiksi.
  • Lisää joukkoon paloitellut punajuuret ja anna niiden kiehua muutama minuutti. Soseuta keitto tasaiseksi. Lisää tuorejuusto mukaan nokareina sekä punajuurilientä antamaan väriä.
  • Tarjoa halutessasi smetana- tai ranskankermanokareen kanssa.



2 kommenttia:

  1. Hei,kivaa,kiitos ohjeesta. Vaikka olen tämän varmaan jo joskus ylös kirjannutkin, ja vaikka lie tehnytkin, mutta en nyt muista makua. Pitääkin keittää tätä pian ja ostaa ihan tuota juuriselleriäkin, jota aniharvoin tulee missään käytettyä. Lehtiselleriä enemmänkin. Talvi on hyvää keittoruoka-aikaa. :)

    VastaaPoista
  2. Ollos hyvä vaan :)! Tämä on Hyvää isolla H:lla. Mie en lehtiselleristä perusta oikein, isä sitä salaattiin lykkäsi jossain vaiheessa aika laillakin ;)!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!