Oi ihana toukokuu...

Vappu. Kevään juhla, joka nuorempana meni juhlahumussa. Lapsena ilmapallot lienee olleet tärkein se juttu, siman ja munkkien lisäksi. Niin ja naamaritkin piti olla. Muistatteko miltä ne kovat, ohuet, jostain muovisekoitteesta tehdyt värikkäät naamarit haisivat? Minä muistan. Muuten lapsuuden vappuihin ei liity isompia fiiliksiä tai muistoja. Koska vanhempani eivät ole olleet poliittisesti aktiivisia, vappumarsseista minulla ei ole kokemuksia.

Toukokuu. Iso askel lähemmäksi kesää. Kevät alkoi niin vauhdilla ennen pääsiäistä, että tämä ilman viileneminen ei tullut yllätyksenä. Huokaisen helpotuksesta, ei ole kiire kukkapenkkien siivoamisen ja perennoiden jakamisen kanssa. Isoin perennapenkki nimittäin kaipaa jo kipeästi kunnon huoltoa. Ison pihamme haravointiurakka alkaa onneksi olla jo hyvällä mallilla. 

Linnanmäki. Olimme siellä eilen koko perheen voimin. MLL:n ja monen muun lastensuojelujärjestön vapaaehtoistoimijoita muistettiin vapaaehtoistoiminnan teemavuoden kunniaksi kutsumalla ja kustantamalla meidät perheinemme päiväksi Linnamäelle. Sää oli epävakaa, mutta kunnon vaatetuksella ja oikealla asenteella päivä meni rattoisasti.

Tänään. Aamulla kävin pitkällä lenkillä, juoksin melkein puolitoista tuntia. Askel oli ihmeen kevyt. Taisipa olla ensimmäinen kerta elämässäni kun oli vappuaamuna juoksemassa :)! Takavuosina saattoi olla samoihin aikoihin melko väsynyt ja huterakin olo. Tämä vappu meni ihan vichyn ja kaupan siman siivittämänä! Olen joitakin kertoja tehnyt simaa itse, samoin munkkeja. Koska nyt oli tuo Lintsireissu, en jaksanut moiseen vaivautua. Toisaalta ajattelin itseänikin; kun yritän nyt oikein toden teolla vähentää makeiden syöntiä, niin miksi tekisin em. herkkuja kiusakseni? Sen verran herkuttelimme tänään vapun kunniaksi kuitenkin, että mies paistoi lettuja. Pysyin kohtuudessa ja söin vain kaksi. 

Kevennys. Muuten olenkin sitten räpiköinyt henkisesti aikamoisessa hetteikössä ruokasuhteeni ja syömisteni suhteen. Kovasti psyykkistä työstämistä vaatii tämä asia. Usein tässä koneen äärellä iltaisin tulee puputettua jotakin, varsinkin kun mies on ilta-tai yövuorossa kuten tänäänkin. Yritän tolkuttaa itselleni, että jos pystyn liikkumisen suhteen menemään ns mukavuusalueen yli, niin miksi en myös ruokailutavoissani?! Oppia ikä kaikki...


p.s. Katsoin aikoinaan englantilaista tv-sarjaa Oi ihana toukokuu ja pidin siitä kovasti. Nythän se alkoi uusintana, mutta tv:n katseluun ei tunnu olevan aikaa...