Meillä taitaa olla melkoisen aikataulutettu talvi takana... nyt kun lasten harrastukset (joita ei oikeasti edes ole ollut montaa) ovat päättyneet, kummastelen näitä ohjelmoimattomia iltoja. Kaikella on aikansa, niinhän sitä viisaasti sanotaan. Keväällä on tyytyväinen kun talven "kiireet" loppuvat, ja loppukesästä taas alkaa jo odottaa syksyn mukanaan tuomia harrastuksia sekä rutiineita.
Lasten harrastusten lisäksi on vielä omat yhdistystouhuni, jotka juoksuttavat minua vaihtelevasti kokouksissa ja suunnittelupalavereissa. Tänään ohitin hyvällä omalla tunnolla yhden palaverin, kun tiesin siellä olevan riittävästi ja sopivia henkilöitä koolla. Miksi minun täytyisi olla joka paikassa? Tehtyäni päätöksen olla menemättä, oli mieli hyvä, mutta päivällistä syödessäni huomasin kummastelevani, "mitäs sitä sitten tekis?"
Minun on oikeasti aika vaikeaa vain olla. Josko kuitenkin ennen heinäkuun alussa alkavaa kesälomaa yrittäisin taas vaihteeksi opetella olemista. Jos vaikka olisin jo sopivassa mielentilassa lomalle jäädessä. Tekemistä riittää aina, mutta eivät ne hommat tekemällä lopu. Sen olen jo sentään oppinut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos ajatuksestasi!