perjantai 10. helmikuuta 2012

Perjantaipsykologiaa



Paukkuipas pakkanen tänäkin aamuna aika tavalla! Meidän tonttimme rajoittuu yhdeltä sivulta isoon valtaojaan, ja sen takia olohuoneen ikkunassa olevan lämpömittarin lukemat ovat aina muutaman asteen kylmempiä kuin keittiönikkunassa toisella puolen taloa. Tänään kylmemmällä puolella oli 30,5c ( minulla ei ole mitään käsitystä siitä, miten asteen merkki tehdään, pahoitteluni). Saattelin Neidin kävellen kouluun heräten itsekin viimeistään siinä vaiheessa, kun tajusin että yksillä kalsareilla ei pärjää kevyttoppahousujen kanssa. Toistuvasti Neiti kerjää autokyytiä kouluun, vaikka matkaa on 800metriä! Aikamoisella paatoksella vuorotellen isännän kanssa paasamme siitä, miten me menimme AINA kävellen tai pyörällä kouluun lapsena, vaikka matka oli ainakin minulla pidempi. Ja ei IKINÄ vanhempamme kuskanneet meitä autolla kouluun. Joten ei edes tällä pakkasella autokyytiä herunut... vaikkakin sitten lähdin tunnin päästä itse jumppaan kymmenen kilometrin päähän.

Aika monta tekosyytä tosin täytyi ensin selättää, ja kävin itseni kanssa oikein tahtojen taistelua jumppaan lähdöstä. Heti kun on yli viikon tauko, niin meinaa kehtuutus iskeä. Viime viikolla ulkoilin kyllä kiitettävästi, joten en ihan liikkumatta ollut, mutta se liikuntakeskuksen kk-maksu kaikuu takaraivossa. Lupasin itselleni käyttää tämän perjantaivapaan siltä osin hyödyksi, että kävisin jatkossa aamupäivän Easyline-ryhmässä, joka on siis kuntopiirityyppistä harjoittelua ryhmässä. Ladullekin mieleni (ja kroppani) halajaa, mutta aikataulut eivät meinaa antaa periksi. Onneksi tuossa pellolla voi sentään sivakoida, vaikkei kunnon latua olekaan.

Mietin tässä kotitouhujen lomassa itsessäni sitä ominaisuutta, että innostun helposti eri harrastuksista, mutta sitten kuitenkaan en jaksa oikeastaan mitään pitkäkestoisesti. Mistähän sekin johtuu? Vai johtuuko se mistään? Ja tarvitseeko sen johtua jostain? Minä vain olen semmoinen, ja minun on se hyväksyttävä yhtenä ominaisuutenani. Joskus ehkä vähän häpeilin sitä ja ajattelin sen olevan jotenkin huono asia. Kerran sitten eräs viisas työtoverini sanoi tuskaillesani jotain aiheeseen liittyvää, että sinä olet semmoinen ja sinun on se puoli hyväksyttävä itsessäsi. Hän ikään kuin antoi minulle luvan siihen sanomalla sen ääneen. Olin kai tuolloin(-kin) jossain mieleni myllerrysvaiheessa, koska muistan liikuttueeni aivan valtavasti hänen sanoistaan. Ihan kyyneliin asti.

Tästä ominaisuudestani huolimatta olen kuitenkin esimerkiksi käynyt kouluni läpi ja hoitanut työni kunnialla. Eli en kai voi itseäni kuitenkaan kaikkien asioiden kesken jättämisestäkään moittia. Pitkäjänteisyyttä siis löytyy. Ehkä tiettyihin asioihin sitoutuminen vaatii sitten vastapainoksi sen, että joissakin asioissa voi tehdä sitä mitä milläkin hetkellä sattuu huvittamaan?

No juu, lähtivätpäs ajatukset liitelemään :)! Siirryn takaisin konkreettiseen tekemiseen eli menen hakemaan lasten petivaatteet pakkasesta, että ehtivät lämmetä ennen yöunia. Sitten lasagen-aterialle ennen The Voice of Finlandia. Meillä on touhukas viikonloppu edessä, vastapainoksi viime viikonlopun kotoilulle. Huomenna koko perheen teatteria MLL:n toimesta ja sunnuntaina Serkkupojan ristiäiset Turussa :)!

Voi hyvin ja vietä mukava viikonloppu!!




2 kommenttia:

  1. Nyt on pakko korjata ;) sillä mie pääsin ekalla luokalla usein isän kyydissä koululle, tai ainakin melkein - muistan että isä meni töihin puoli ysiin ja mie olin usein sitten hänen työhuoneessaan piirtelemässä sen vajaan puoli tuntia, ennen kuin eka oppituntini alkoi :) Ja äitikin heitti miut joitakin kertoja kaupunkiin lähtiessään. Minä hemmoteltu kuopus siis! ;D Nojoo, mutta pääsääntöisestihän sitä käveltiin,pyöräiltiin ja muistanpa joitakin kertoja talvella potkurillakin potkutelleeni. Kävely iltapäivisin väsyneenä ekaluokkalaisena on kyllä jäänyt mieleen, reppu ei meinannut pysyä selässä ja nälkä oli kova... Oi niitä aikoja!

    VastaaPoista
  2. :) saa korjata, ja omakohtaisista kokemuksistanihan minä tietenkin ensisijaisesti ammensin :) Ja Kiteellä minä aloitin katsos kouluni, ja siellä en muista kyydissä päässeeni kuin ekaluokan ekana päivänä! Matka oli mielestäni pidempi kuin Neidillä nyt. Itse en muista kuinka väsynyt olin alaluokkien kotimatkoilla...

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!