sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Kissanpäiviä











Kissoillamme ei ole oikeasti mitään asiaa meidän sänkyymme, ja ihmeen hyvin on tämä kovapäisempi nuori herrakin, Rymy sen oppinut.  Lasten sängytkin olivat aluksi kielletty paikka, mutta siinä säännössä olen lipsunut. Lapsuuden kodissani saivat kyllä nukkua meidän lasten vieressä, ja mikäs sen mukavampaa kuin lämmin, pehmeä, kehräävä kattimus kaverina. Alunperin asetin kiellon siksi, etteivät vuodevaatteet olisi aivan karvoissa tai ulkoa kantautuvissa roskissa. 

Ihan alussa lapset olisivat tietenkin halunneet kissat viereensä, mutta eivät kuitenkaan oikein osanneet nukkua niiden kanssa. Edesmennyt Peksi oli aika ärsyttäväkin, kun tuli rinnanpäälle ja saattoipa jopa kuolata naamaa! Siis kyllä, kissakin osaa tehdä niin! Nyttemmin Roope ja Rymy saattavat nukkua lastenhuoneen sohvalla, mutta enimmäkseen lastenhuoneen ovet ovat kiinni yön, etteivät kissat herättäisi lapsia. Rymy varsinkin alkaa leikkiä lattialla olevilla Legoilla tai painii pehmolelun kanssa. 

Perjantaina petasin sänkymme vaatekutsujen takia, ja kas kummaa, molemmat kattimukset olivat tulkinneet päiväpeiton luvaksi vallata sänkymme! Makuuhuone yläkerrassa muuten antaa (ainakin minulle) luvan lepsuilla sängyn petaamisesta, ja päiväpeitto onkin suurimman osan ajasta viikattua tuolin päällä. 

No kissat siirrettin kuvaamisen jälkeen tylysti nukkumaan muualle, vaikka suloisesti Rymy retkottikin koko pituudeltaan peiton päällä. Roope oli ehkä hiukan varovaisen oloinen, ihan kuin se vanhempana olisi tiennyt toimivansa vastoin sääntöjä. 

Tuota päiväpeittoasiaa olen toisinaan miettinyt, kuinka moni ihan oikeasti ehtii/jaksaa/viitsii/muistaa pedata sänkynsä aamun tohinoissa? Miten teillä?




4 kommenttia:

  1. oi ihanat kattimukset!! Just näin viime yönä unta kissoista ja tunsin taas sen kaipuun, että oispa ihana kun ois kissa kainalossa... mutta ei, ei kerrostaloon, sen oon päättänyt.

    Miusta ois ihana, jos joka aamu sais pedattua sängyn. Mutta työaamuina se kyllä usein jää petaamatta. Mutta sitten se on tullutkin melkein aina pedattua töistä tullessa muutamaksi tunniksi, ihan sen takia kun makkari on niin näkyvällä paikalla. Viikonloppuisin/vapaalla pääsääntöisesti pedataan, siis se petaa kumpi nousee viimeisenä...

    VastaaPoista
  2. Kaisa, toisaalta jos kissa on alusta asti kerrostalossa, sillä on tarpeeksi virikkeitä ja hyvä hoito, niin eihän se paremmasta tiedä :)

    VastaaPoista
  3. mie taas luulen, että kissan (ainakaan perus maatiaiskissan) perusviettiä ei voi sammuttaa, vaikka kuinka alusta asti asuis sisäkissana. tai ainakin lähipiirissä on pari kerrostalokissaa, olleet siis pennusta saakka, ja kyllä ne niin ulos haluaisivat vaikka kuinka virikkeitä sisällä.. sääliksi käy :( En tiedä, sopeutuuko esim. jotkut rotukissat paremmin sisäelämään, mut jotenkin omaa ajatusta vastaan sotii se, että kissa ei pääsisi ulos vaanimaan, väijymään ja saalistamaan jne :)

    VastaaPoista
  4. No olen oikeasti kyllä itsekin samaa mieltä siitä perusvietistä, ja Siirin kanssa oli aika hankalaa kerrostalossa aikoinaan. Ja olen samaa mieltä tuosta viimeisestäkin lauseestasi. Ja tämähän meillä toteutuu. Senkin uhalla, että on isohko tie vieressä ja koskaan tiedä mitä hulluja kissanvihaajia voi olla lähimaastossa. Onneksi olemme niin taajaman rajalla, ettei täällä ole ongelmia tullut kissojen kulkemisesta. Ehkä tuo rotukissa-asia pitää paikkansa, kannattanee kysäistä serkkutytöltämme ;)! Joskus kävin jollain kissapalstalla, ja siellä fanaattisimmat kissanomistajat eivät päästäneet kissaansa vapaana kulkemaan ollenkaan, siis ihan maatiaistakaan. He pelkäsivät kissan onnettomuuksiin joutumista niin paljon. Itse en voisi kuvitella pitäväni kissaa narun päässä. Ehkä vielä joku aitaus/tarha voisi olla pihalla, jos olisi ihan pakko rajata niiden kulkemista jotenkin.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!