tiistai 5. huhtikuuta 2011

Ilon ja onnen aiheita tänään:










  • K-E-V-Ä-T
  • keväinen tuuli, joka puhalsi kävellessäni parkkipaikalta liikuntakeskukseen
  • onnistumisen tunteet toisella kahvakuulatunnilla, kroppani toimii melkoisen mukavasti, vaikka sitä jatkuvasti laiminlyönkin syömällä miten sattuu ja nukkumalla liian vähän
  • kotipihan lumien nopea sulaminen
  • pieni juoksulenkki vielä em tunnin jälkeen, täydessä auringonpaisteessa, kevyissä varusteissa, sulaneella hiekkatiellä
  • Suuren suomalaisen lastenkirjakerhon kuukaudenkirja, jonka unohdin perua - hyvä niin, kyseessä Kirsi Kunnaksen kääntämä Kuka on nähnyt tuulen - lasten loruja&satuja maailmalta, ihana kuvitus ja hauskoja runoja - ehkäpä esittelen sen paremmin kun saan kuvattua
  • blogini lisääntynyt lukijamäärä ja vierailijoiden/lukijoiden innokas osallistuminen arpajaisiin, turhaan olen pitkittänyt arpajaisten pitämistä :)
  • viikonloppuna edessä oleva juoksukoulun harjoitusleiri
  • en ostanut kauppareissulla suklaata
  • joulukaktus kukkii, vaikka syksyllä näytti surkealta eikä kukkinut joulun alla kuten ennen tehnyt
  • sain hauskan haasteen Kirahvilan Katilta, siitä lisää viimeistään perjantaina :)

5 kommenttia:

  1. Tänään on ollut niin ihan keväinen päivä! Ei voinut kuin hymyillä, kun työnteli vaunuja päiväkävelyllä.

    Ja yksi varma keväänmerkki on, kun näkee kadunlakaisijan putsaamassa jalkakäytäviltä hiekkoja. Ja sellainen bongattu tänään!

    VastaaPoista
  2. Meillä ei vielä kadunlakaisijaa näkynyt, mutta kylän keskustan kadut olivat niin paljaat, että pian semmoinenkin varmaan ilmaantuu :)!

    VastaaPoista
  3. Eilen oli vielä semmoinen ilma, että lenkillä olisi kummasti kaivannut piikkejä. Mutta tänään oli jo ihan kevät. Kevät tuli vuorokaudessa <3 ! Ihanan kuuloinen päivä sulla ollut!

    VastaaPoista
  4. Vauhtimamma; ahaa, nyt tunnistan kuka siellä :)! Olen joskus YSV-aikoina sun blogissa käynyt, mutta nyt en aikoihin.

    VastaaPoista
  5. Ei varmasti vaikea tunnistaa ;) . Mä olen ollut kohta 1,5 vuoden ajan täällä bloggerin puolella.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!