keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Päivä 9; Paperi

" Äiti, vessapaperi on loppu ja olen pytyllä!!" huusi Nti Esikoinen illalla yläkerran vessasta. No minä auliisti perässä vessaan ja kaapille, jossa ei ollut rullan rullaa. Vilkaisu vaatehuoneen nurkkaan kertoi karusti, että sieltä on turha hakea täydennystä kaappiin. Alakerran vessan isossa korissa, jossa rullia säilytämme, löytyi yksi kokonainen rulla. Sen lisäksi yksi epämääräinen pakastepussissa oleva mytty, Miehen jollakin metsäretkellä mukana ollutta paperia. No pärjäähän silläkin pari hätäistuntoa! Onneksi alakerran vessan telineessä on vielä vajaa rulla, tosin sekin loppusuoralla.

Äsken etsin kuumeisesti eteisen lipastonlaatikosta nenäliinaa, todeten että nekin ovat lopussa. Normaalisti ottaisin tietenkin vessapaperia, mutta nyt en voi tuhlata sitä nokkani pyyhkimiseen. Talouspaperia löytyy onneksi monta rullaa, taitaapa olla täysi 16 rullan pakkauskin siellä vaatehuoneen nurkassa. Se kelpaa nenän niistämiseen, mutta vessanpyttyyn sitä ei viitsisi ehdoin tahdoin tunkea tukkeutumisriskin pelossa. Tai en tiedä miten paljon ja millä aikavälillä sitä oikeasti täytyisi pyttyyn syytää, että saisi viemärimutkat tukkoon? Kun muutimme tähän taloomme, yläkerran vessassa oli edellisten asukkaiden jäljiltä teipattu seinään mintunvihreän pytyn yläpuolelle ohje, joka meni suunnilleen näin: " Ei talouspaperia vessanpyttyyn, viemärissä mutka johon paperi voi jäädä jumiin!" Tämä on iskostunut takaraivooni niin tiukasti, etten uskalla vahingossakaan laittaa pyttyyn muuta kuin vessapaperia!

Nyt laitan välittömästi viestin Miehelle, että muistaa poiketa vessapaperiostoksille jossain vaiheessa päivää, itse lähden nimittäin iltavuoroon, joten paperiostoksille en ehdi varta vasten lähteä ennen sitä. Miten ne ennen 
vanhaan pärjäsi ilman erilaisia papereita?  








4 kommenttia:

  1. Hahaa, tää on aika hyvä =)=). Vessapaperi on varmaan maailman ykköshyödyke. Ajatella, onko sitä oikeasti joskus pyyhitty johonkin... turpeeseen??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) jepulis; sammaleeseen, ruohoon, puiden lehtiin, sanomalehteen... että sitten kun sun tarinassa loppuu kaupoista/taloista vessa- ja talouspaperit sekä nenäliinat yms, niin toivottavasti voitte turvautua luontoon ;)

      Poista
  2. Sinulle on blogissani tunnustus,New blog love :)

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!