tiistai 8. tammikuuta 2013

Päivä 8; T-kirjaimella alkava asia tai esine, mitä?





Heräsin aamulla puoli tuntia ennen kellonsoittoa. Miina-kissamme kurnusi lastenhuoneen ovella, joten estääkseni lasten heräämisen siirryin se kanssa olohuoneen sohvalle torkkumaan hetkeksi. Siinä unen ja valveen rajamailla huomasin mieleni työstävän kuin huomaamatta tätä Tarina päivässä- haastetta. Joitakin ajatuksia T-alkuisesta asiasta kulki ohitse, ja samalla ihmettelin kielemme kummallisuuksia: taannehtiva, takauma, takautuvasti, taantuma, taantuminen...

No siitä sitten reippaasti lähdin töihin kävellen, vakaana aikomuksenani nimittäin on taittaa työmatkat kävellen niin usein kuin mahdollista. Tihenevässä räntälumisateessa kiitäessäni tajusin käsitteleväni juuri tämän päivän kirjoitushaasteen aihetta: Tavoite, siinä se. 

Tavoitteeni on siis kävellä mahdollisimman usein töihin. Syystä että huhtikuun alussa eli 3kk:n päässä häämöttää kaupunkilomanen rakkaani kanssa. Juhlistamme viime lauantaista kymmenvuotishääpäiväämme kahdenkeskisellä matkalla eteläiseen kohteeseen, jonka taidan paljastaa vasta myöhemmin. Ja päätavoite oikeastaan on se, että haluan mahtua ilman ähinää ja puhinaa mm. kuvassa oleviin kesämekkoihin. Tavoite on, että nuo mekot solahtavat ylleni, toisin kuin nyt. En aseta itselleni ensisijaisesti kilotavoitteita, koska liika vaa'alla hyppääminen tekee minut neuroottiseksi. Joten työmatkakävely ja herkkujen minimointi kera (jälleen kerran) korjatun ateriarytmin johdattakoon minua kevyemmin askelin kohti kevyempää kevättä!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksestasi!