keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Surullinen päivä 2





Perheenjäsenemme olivat syystä tai toisesta iltapäivällä kärttyisiä ja herkästi huutavia. Väsynyt ja kireätunnelmainen iltapäivä päättyi suruun. Rymy-raukka oli joutunut auton kolhimaksi tuossa viereisellä maantiellä, kuollut varmasti nopeasti. Naapurit, joilta Rymy meille tuli syksyllä, löysivät sen vielä lämpöisenä ja toivat meille. Kurkkuani kuristaa, en osaa jostain syystä itkeä kunnolla. Neidin suru on lohdutonta, Herra Kuopus itki hieman, mutta totesi urhoollisesti: "Kaikki päättyy aikanaan". Minä mietin konkreettisia asioita, kuten miten saamme kissan haudattua, kun maa on vielä jäässä?

Puhuin eilen ja tänään useamman asiakkaani kanssa kissoistamme. Rymy oli erikoisen ihmisrakas kissa, viihtyi sylissä ja oikein vaatimalla vaati huomiota. Helmikuun alussa tehty sterilointi rauhoitti inhottavaa nurkkiin pissailua, jota se harrasti pitkin syksyä. Välillä Rymy osasi olla todella ärsyttäväkin huomionhakuisuudessaan, kengännauhoja pureskellessaan tai Hra Kuopuksen Legoleikit sekoittaessaan. Mutta pääasiassa hurmaava nuori herra... 

Jo toinen kissoistamme, joka kuoli tuossa tiellä. Olo on ristiriitainen, oma luontoni ei anna periksi pitää kissaa näissä olosuhteissa pelkästään sisällä. On peltoa, metsää, ojanpientareita tutkittavana. Neiti sanoi heti haluavansa uuden kissan. Itse sanon, etten tiedä kestämmekö tätä montaa kertaa enempää. Nytkin oli onni matkassa, eikä toinen auto ollut ajanut Rymyn yli, se näytti nukkuvalta, hieman verta kuononpäässä. 

Niin surullista.





4 kommenttia:

  1. No, onpa surullista. Otan osaa! Suru on perheessänne varmasti suuri. Voin vain kuvitella, miltä teistä tuntuu.

    Ulkokissojen kanssa saa olla koko ajan sydän syrjällään. Kuulin juuri tänään, että tässä meidänkin tiellä auto oli kolhaissut jotain kissaa viime viikonloppuna. Se ihminen joka kertoi asiasta, ei kuitenkaan tiennyt kenen kissa oli kyseessä.

    VastaaPoista
  2. Voi miten surullista =(. Kauheaa olisi sekin, jos kissa vain katoaisi, eikä sitä koskaan löydettäisi. Sitä vaan ajattelisi, että onkohan jäänyt auton alle tai mitä lie tapahtunut...

    VastaaPoista
  3. Kiitos myötäelämisestänne!

    Anna Elina; ihan totta tuo mitä sanoit, että saa olla sydän syrjällään koko ajan :( Edellisen auton kolhiman kissamme kuolemasta kertoi yksi naapureista soittamalla kesken työpäivän minulle. Sen jälkeen aina jos naapureilta tulee puhelu, pelkään huonoja uutisia... Se minua harmittaa aika lailla, ettei yliajaja ollut vaivautunut nostamaan Rymyä tien sivuun. Oli onni, ettei kukaan ehtinyt liiskata sitä. Sama oli edellisen menehtyneen kissamme kanssa...

    Roz; samaa totesimme näiden Rymyn löytäneiden naapureiden kanssa, että kamalaa jos katoaisi vaan. Ja itse asiassa Rymyn äiti katosi heiltä viime syksynä, eikä tänäkään päivänä tiedetä mitä sille tapahtui...

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!