maanantai 5. maaliskuuta 2012

Normiarki







Niinpä polkaistiin normaaliarki (josta se onni löytyy) taas käyntiin tässä huushollissa. Viime viikolla jäi kertomatta, että pyykinpesukone levisi ja keittiönhanasta jäi kahva käteeni. Mitäs pienistä, kyllähän yksin oleva naisihminen pärjää "kantovedellä" (kylppäri on keittiön vieressä), eikä pyykkiäkään tarvinnut pestä. Pesukone oli jo kyllä enteillyt hajoamista, ja konsultoinkin varalta erittäin palveluhenkistä huoltoliikkeen miestä perjantaiaamuna aiheesta. Päädyin sen jälkeen vielä yhteen testikoneellisen, joka koitui kohtaloksi. Froteisia kylpypyyhkeitä oli ihan mukava puristella käsin vähemmän vetisiksi linkouksen lauettua kokonaan...

Tänään isäntä sitten ehti jo tehdä pesukonevertailuja ja selvittää keittiönhanan tilannetta ennen iltavuoroa. Vaatteitahan meillä on sen verran (=liikaa), että pärjäisimme ilman pesukonetta jonkun aikaa, mutta sitten se edessä oleva pyykkirumba olisi aikamoinen. Hanan sekoittaja tms. tulee parin päivän sisällä, joten loppuviikosta se on kunnossa. Pesukoneostoksille mennään kun ehditään. Ehkä täytyy käydä joku koneellinen anoppilassa pesemässä, ettei mene seuraavat vapaat ihan kokonaan pyykkivuorta valloittaessa. 




2 kommenttia:

  1. Hyvinhän se loma sit lopulta meni. Noin tavaroiden laukeamisen suhteen. :D Mä odotan innolla sitä, kun oma mies on viikon työmatkalla. iIlloin mahtaa paukkua. Oien jo valmiiksi suunnitellut kirjoittavani ovenpieleen listan kaikenmaailman huoltomiesten puhelinnumeroita...

    Mihinkäs koneeseen päädyitte? Mukavaa töidenaloitelua!

    VastaaPoista
  2. Kati, kannattaa varmaan varustautua niillä puhelinnumeroilla, josko sitten ei tapahtuisi mitään :)

    Mies haki pesukoneen tänään, Whirlpoolin AWEco 9644... on ecoa, ja zeniä jajaja A+++ luokkaa joka asiassa... itse asiassa mies hoiteli tuon ostostelun niin, että mie vaan siunasin asian. Ostettiin vähän keskivertoa arvokkaampi, josko se sit kestäisikin pidempään. Köyhänhän ei tunnetusti halpaa kannata ostaa, vai miten se meni? Nyt tuolla menossa ohjekirjan suosittelema esipesu tyhjällä koneella. Ja pyykkivuori odottaa valloitusta ;)

    p.s. Mies korjasi jo sen keittiön hanankin, sekoittaja siitä sekosi, oli kuulemma tuon hanan tyyppivika. Nyt pelittää hienosti.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!