tiistai 20. joulukuuta 2011





Tuli niin hyvä olo kun kävin jumpassa, ja venytellessä katselin jumppasalin kristallikruunua onnellisena. Arjen luksusta kuntoilla kristallikruunun loisteessa! Että sainkin itseni jouluviikolla jumppaan!

Arjen glamouria on myös ihana viime talven alesta ostamani paljetein koristeltu neulebaskeri :). 

Kotiin ajaessa Zen Cafen Piha ilman sadettajaa kuulosti pitkästä aikaa todella hyvältä kappaleelta. Niin se on, että olisin kuin palanut ja revitty maa ilman Miestäni. Miten hän minua jaksaakin... olen onnellinen ja kiitollinen Hänestä. Sen verran lähellä on eräs erotilanne, että omaa parisuhdettakin on tullut mietittyä monelta kantilta.

Saunan lauteilla, tervantuoksussa maatessani ajattelin, että olen kaikin puolin onnekas nainen. Ja että taitaa se joulukin oikeasti tulla. Kaikki lahjat ovat vielä paketoimatta, mutta onhan tässä vielä kolme iltaa aikaa :). Huomenna Neiti lähtee kummitätinsä luokse Turkuun pariksi yöksi, palautuu kuusta koristelemaan aatonaattona. Kuopuksen ystävä tulee eka kertaa yökylään, ja Kuopus haluaisi sitten seuraavaksi yöksi vuorostaan ystävänsä luokse :). No siinäpä kuluisi aaton odotus rattoisasti!


4 kommenttia:

  1. Kiitos Susa, samoin teille!! Nauttikaa mökkijoulusta!!!

    VastaaPoista
  2. Kristallikruunu jumppasalissa. Se tosiaan on arjen luksusta. :) Ihanaisia joulunaluspäiviä sinne!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kati, kuin myös teillekin!!! Muutenkin tuo liikuntakeskus jossa käyn, on niin kauniisti sisustettu, että se virkistää mieltäkin :). Ja joulukoristeisiin panostettu valtavasti.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!