tiistai 16. elokuuta 2011

Toimeton tyyppi




Värkkäilin heinäkuun alkupuolella marjapuskiin tuommoisen tyypin. Meillä oli samantapainen jo männä vuosina, Kaisa-siskoni kanssa ensimmäisenä kesänä tässä asuessa rakensimme sen. Kaisan mielestä se näytti silloin ihan Juha Veijoselta. Syystä, että sillä oli c-kasetin nauhasta tehdyt pitkät hiukset. Ja siis Juha Veijosellahan on Häjyt-elokuvassa pitkä letti. Joten monta kesää meidän pihan marjapuskia vartioi linnunpelätti nimeltään Veijonen. 

Sillä oli yllään lukioaikaisen poikaystäväni bändin punainen t-paita, jossa luki luonnollisesti kyseisin orkan nimi; Bluf Hublis. Kuvituksena kumiankka ja selässä huokaileva vanhus, joka taisi olla yhden biisinkin nimi :)! Se paita sai tänä kesänä kyytiä, hyvä kun päällä pysyi. Hra Kuopuksen pieneksi käynyt lippis pääsi uuteen tehtävään ja reikäiset sukkahousut pääksi. Uusi punainen paita löytyi kälyni kirppikselle menossa olleesta muovipussista, ja kasettinauhaa jälleen hiuksiksi. On se aika outo otus, mutta eipähän räkätit marjoja vieneet! 

Nyt se raukka tosin seisoo vesisateessa toimettomana, marjat on jo poimittu ja mehuiksi keitetty. Pitänee siirtää varastoon odottamaan ensi kesää, ettei syksyn tuulissa nuhjaannu ja vilustu toinen.

3 kommenttia:

  1. Voi, mikä mainio tyyppi! Meillä olisi hänelle töitä vaikka kuinka, kun piha on täynnä räksiä. Taitavat kytätä hitaasti kypsyviä karhunvatukoita. :)

    VastaaPoista
  2. Buahahaa, olinkin jo unohtanut Veijosen! :D Vai siirtyi hän nyt paremmille pelätinmaille... Joko tämä uusi tyyppi on nimetty? :)

    VastaaPoista
  3. Eipä ole nimetty, kissanristiäisiä vain vietetty ;)! Josko olisit tämänkin kummina ja keksisit nimen? :D

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!