perjantai 18. helmikuuta 2011

Minihaaste; Sano että haluat






Osallistuin tässä taannoin paljon lukevan lumiomenan blogin synttäriarvontaan voittoisasti, ja palkinnoksi sain kaksi kirjaa. Toisen valitsin hänen viime vuoden suosikkirjojensa joukosta, ja toinen oli yllätyskirja. Sain kuitenkin vaikuttaa yllätyskirjaan sen verran, että lumiomena halusi tietää toivonko kotimaista vai ulkomaista kirjallisuutta, minkä lajityypin kirjaa en halua missään nimessä lukea tai onko kenties joku kirjailija/kirja josta olen ollut kiinnostunut, mutta syystä tai toisesta on jäänyt lukematta. Annoin muutaman vinkin, ja sain tämän Pirjo Hassisen 2009 syksyllä julkaistun Sano että haluat- teoksen.

Kirjojen saapumisen jälkeen lumiomena heitti blogissaan eetteriin sopivasti minihaasteen; "Lue jokin kirja kirjailijalta, jota sinulle on toistuvasti suositeltu tai johon olet jo pitkään halunnut tutustua, mutta jolta et ole vielä ehtinyt lukea mitään. Luettuasi kirjan esittele/arvioi se blogissasi, tai jos sellaista ei ole, kerro mielipiteesi tämän postauksen kommenteissa."

Tämä Pirjo Hassisen kirjan nimi ja kansi olivat jääneet mieleeni jonkun lehden kirjaesittelystä, mutta kuitenkaan en sen tarkempaa arvostelua ollut lukenut. Yritän nyt ensimmäistä kertaa sitten lukiovuosien 
saada aikaiseksi pienimuotoisen kirjaesittelyn :)!

Kirjan kertojaminä on Laura, 34-vuotias psykologi, kahden pojan äiti ja yhden miehen, Jimin vaimo. Jimi on keittiömestari, joka työskentelee Ruislintu- nimisessä ravintolassa. Perhe-elämä on vaikuttaa onnelliselta, mutta pariskunnan välejä alkaa kaihertaa Jimin läheinen suhde työtoveriinsa Essiin. Kirjan kansilehdellä heidän sanotaan olevan sydänystäviä. Työhönsä Jimi suhtautuu intohimoisesti, ja kokkina Essi jakaa saman palon mahdollisimman täydellisen ruoan valmistamiseen. Yhdessä he alkavat suunnitella oman ravintolan perustamista salaa muilta. Salaa muilta työtovereilta sekä Lauralta.

"Kun Essi katoaa, Laura joutuu miettimään suhdettaan ihmiseen, joka ei merkitse hänelle mitään, mutta puolisolle liikaa. Psykologin koulutuksesta ei ole apua, kun oman aviomiehen ajan ja huomion varastaa joku toinen."

Tämä on kirjan lähtöasetelma. Joka toinen luku on kirjoitettu Lauran toimiessa kertojaminänä, ja joka toinen luku kertoo takautuvasti noin vuoden ajalta tapahtumia Essin näkökulmasta kuukausi kuukaudelta. Näiden päähenkilöiden lisäksi keskiöön nousee Essin poikaystävä Kimmo, joka on vähintäänkin arveluttavan oloinen tyyppi. Viihtyy hämärissä karaokebaareissa sivukaduilla, yrittää kaataa Essin sänkyyn jo heti ensitreffeillä ja kertoo itsestään erikoisia asioita. Myös Lauran, Jimin ja Essin sukulaisia tulee matkan varrella vastaan useampikin. Oman lisänsä tarinaan tuovat myös Lauran potilaskuvaukset.

Kirjan nimi on moniselitteinen, sen voisi tulkita nopeasti vain seksuaaliseksi haluksi. Kansikuva kuitenkin antaa myös viitteitä ravintolamaailmaan sijoittuvista tapahtumista. Keskeiset päähenkilöt haluavat toki kaikki jotain; Laura haluaa kolmannen lapsen, Jimi ja Essi haluavat oman ravintolan, ja Kimmo puolestaan haluaa seksiä Essin kanssa. 

Itse tiesin etukäteen aiheesta sen, että päähenkilön miehellä on läheinen suhde työtoveriin. Se riitti herättämään mielenkiintoni, koska olen itse ollut varsinkin nuorempana erittäin mustasukkainen. Ajatus siitä, että kumppanillani olisi naispuolinen sydänystävä, aiheuttaisi mustasukkaisuuden. Itseni ikäisen Lauran toive kolmannesta lapsesta tuli myös hyvin lähelle, tunnistin hänen ajatuksistaan paljon omiani:

"Silloin se tuli. Koko ruumiin täyttävä kaipaus tulla vielä kerran raskaaksi. En halunnut keittää kahvia. Minun oli saatava unelmoida itseni kanssa. Painaa kädet vatsaa vasten ja muistella, miltä olikaan tuntunut kun sisällä eli olio, jonka hermosto tarvitsi kypsyäkseen jokaisen potkun ja kuperkeikan."

Odotin kirjalta ehkä enemmän kuin sain. Se oli hyvä, mutta ei niin hyvä, että olisin ahminut sen nopeasti. Hassisen tekstiä oli mielestäni kyllä helppo lukea, eikä edellä kertomani lukujen jaottelukaan häirinnyt. Essin katoamisen takia kirjassa on toki dekkarimaisia piirteitä, mutta ne eivät nouse päärooliin. Ja hyvä niin, koska mielestäni keskeisintä kirjassa ovat kuitenkin ihmissuhteet. 


Parhaillaan minulla on luvun alla Peter Franzénin esikoisteos Tumman veden päällä, josta mm. lumiomena on kertonut täällä.



2 kommenttia:

  1. Kiva, että kirjoitit tästä! Ja kirjoitit hyvin, ainakin itse uskon heti saaneeni idean kirjan sisällöstä. En ole lukenut mitään Hassisen teoksia, vaikka ne ovat kiinnostaneet. Siksi, kun mainitsit muutamia sinua kiinnostavia kirjailijoita, hankin tämän. Kirja vaikuttaa sellaiselta, jonka lukisin mielelläni jossain välissä kuluvaa vuotta.

    VastaaPoista
  2. :)

    Kiitos! Tuntui kovin vaikealta saada omaa tekstiä aikaiseksi, kun tuli vilkaistua kirjan arvosteluja netistä :). Ja toisaalta juttu meinasi rönsyillä, ihmeen tiiviksi sainkin!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!