Tumman veden päällä

(Tammi)

Tämä kirja on vahvasti ajatuksissani. Sain sen eilen päätökseen. Pidän Peter Franzénista näyttelijänä, vaikka en ole nähnyt läheskään kaikkia hänen roolisuorituksiaan. Kun luin joskus viime vuonna kirjakerhon lehdestä tästä kirjasta, ei jäänyt mitään suurempaa mielenkiintoa sitä kohtaan. Lukiessani esittelyä saatoin jopa ajatella, että jaahas, näyttelijä kirjoittaa, yleensähän ne alkavat laulaa... ja mikäli oikein olen ymmärtänyt, monella muullakin on ollut alunperin skeptinen suhtautuminen niin tähän kuin muihinkin uuden aluevaltauksen tehneisiin näyttelijöihin. 

Kirja on osittain Franzénin omaan elämään pohjautuva. Katselin juuri pari hänen haastatteluaan netistä, ja niissä toki nousi esille sekin, että paljon on myös fiktiivistä kerrontaa. Ylen haastattelupätkässä toimittaja kysyi hyvin, että mikä on sitten sitä oikeaa muistamista ja miten monet muistot ovat mielessä värittyneet omanlaisikseen... Niinpä. Sanotaanhan, että sisaruksetkin voivat muistaa samat, jaetut lapsuudenkokemukset aivan eri tavalla. 

Kirjan päähenkilö on Pete, jonka elämää seurataan noin parin vuoden aikana. Perheeseen kuuluvat pikkusisko, äiti ja isäpuoli. Biologinen isä asuu Helsingissä, kun taas Pete perheineen Keminmaalla. Lähipiiriin kuuluvat myös äidin vanhemmat, mummo ja pappa. Perheen elämää varjostaa isäpuolen alkoholismi ja sen synnyttämä väkivalta, etenkin Peten äitiä kohtaan. Useamman kerran lähdetään yönselkään, mennään joen toiselle puolelle mummolaan pakoon isän raivopäistä meuhkaamista. Useamman kerran äiti antaa anteeksi pahoinpitelyt, kunnes kirjan loppupuolella hänen mittansa tulee täyteen. Pikku hiljaa tapahtumien myötä Peten isäpuolta kohtaan tuntema ihailu ja kunnioitus kuihtuvat.

Kirja etenee melko lyhyiden kappaleiden avulla, tilannekuvauksina, tunnelmina, Peten aistimuksina. Aidon tuntuisesti, siten kuin lapsi elää hetkessä ja tekee havaintojaan... vaikka edellisessä kappaleessa olisi juuri ollut mitä kamalin väkivaltatilanne meneillään, seuraavana päivänä lapsi osaa jo iloita äidin paistamista letuista tai mummon pullasta. Kaikelta pahalta, mitä isäpuolen taholta perhettä kohtaan tuleekin, suojaa mielestäni kuitenkin äidin ja isovanhempien rakkaus. Perusturvaa ja järkeviä, oikeita aikuisia on olemassa. 

Pidin kirjasta ja Franzénin kirjoitustavasta ja -tyylistä kovasti. Tällä tavalla kuvailemalla hetkiä, tuntemuksia, aistimuksia haluaisin kirjoittaa itsekin... Jotenkin kaikki oli niin hyvin lapsen silmin kerrottua, ja osuvaa ajankuvaustakin mielestäni. Hauskojakin kohtia oli paljon ja erityisesti pidin isovanhemmista. Pappa vaikutti hyvin paljon mieheni edesmenneeltä papalta, jota en valitettavasti ehtinyt tavata. Lounais-Lapin murteella kirjoitetut repliikit olivat mukavia ja mielenkiintoisia, papan tarinat huisin jännittäviä... 

Netistä löysin paljon materiaalia kirjaan liittyen ja kuinka ollakaan, Franzén työstää elokuvakäsikirjoitusta kirjansa pohjalla, toimien itse tulevassa elokuvassa ohjaajana ja myös näyttelijänä. Mielenkiintoista!