keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Loppiaisaatto 2003









Oli kaunis ja kylmä talvipäivä. Pakkanen oli paukkunut kireänä jo monta päivää, lisäksi jäätävä tuuli oli puhaltanut puisen, pienen pitsikirkon kylmäksi. Niin kylmäksi, että kirkkoherra ehdotti jo erään nuoren parin vihkimisen siirtämistä seurakuntatalolle. Järjestivät kuitenkin rakennuspuhaltimia lämmittämään kirkon etuosaa, vieraita kehoitettiin pukeutumaan lämpimästi ja morsiamella oli ainakin kolmet villahousut! Lämpötila ulkona oli iltapäivällä noin -25c ja sisällä +11c. Tunnelma sitäkin lämpöisempi, kynttilät paloivat ja joulukuusikin oli vielä alttarin vieressä juhlistamassa päivää.

Voisin kirjoittaa teille kuvauksen koko päivästä, mutta siitä tulisi pitkän pitkä. Kuvista valitsin nämä kaksi ja tässä häävalsimme . Ja toinen hieno, tärkeä kappale, jonka kertosäettä lainasimme kiitos-korttiimme löytyy täältä.

Olemme tunteneet mieheni kanssa periaatteessa koko ikämme. Yhteistä taivalta kaikkinensa tulee kesällä täyteen 13 vuotta. Niin paljon hyvää ja onnellista elämää, kaksi ihanaa lasta, turvallinen koti jota Hän on remontoinut ahkerasti. Luonnollisesti myös jonkin verran mutkia matkassa, mutta niinhän elämässä kuuluukin olla. Onnea, viisautta ja rakkautta meille vastakin. Kiitos.


p.s.
Perhetuttu lähetti häitä seuraavana päivänä tekstiviestin, joka kuului näin: " William Shakespeare kirjoitti aikoinaan, että loppiaisaatto on ihan turha päivä -  en kyllä ole ollenkaan samaa mieltä!!! Onnellisia hetkiä teille kahdelle!" (tutkin muuten eilen googlesta, että Shakespeare on kirjoittanut Loppiaisaatto-nimisen näytelmän 1600-luvulla)

2 kommenttia:

  1. Lämpimät onnittelut teille ♥ Onnea ja rakkautta jatkoonkin!

    Ihania kuvia ja muistoja. Loppiaisaatto on kaikkea muuta kuin turha!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!