lauantai 14. elokuuta 2010

Tummenevan taivaan alla




Iltapäivällä noin klo 14 tuli tekstiviesti ja klo 19 olimme jo matkalla kohti Tuusulaa. Ex-tempore reissut ovat parhaita. Juha Tapio hurmasi minut musiikillaan pari vuotta sitten, ja reilu vuosi sitten "käännytin" ystäväni Juhan faniksi. Viime kesänä kävimme monella keikalla, aina kun sopivalle ajoetäisyydelle osui, ja akustisen konserttikiertueenkin keikoille pääsimme kahdesti. Tänä kesänä keikat ovat olleet kauempana, tai sitten olen/mme olleet syystä tai toisesta estyneitä lähtemään. Ystäväni arveli nytkin, etten lähde ja yllättyi iloisesti, kun ilmoitin positiivisen päätökseni. Kiire meinasi tulla, navigaattorin ja Googlesta tulostettujen karttojen kanssa mennä puhallettiin. Hyvin ehdimme onneksi perille, ja Juha bändeineen oli mainio. Tuusulassa oli Taiteiden yö ja monenmoista nähtävää olisi ollut tarjolla. Keikan jälkeen eli kellon ollessa jo pitkälti yli 22.00, ostimme kuitenkin vain tyytyväisinä pussilliset metrilakuja, ja palasimme kotiin pimeässä elokuun yössä parantaen maailmaa. Hyvä aloitus tulevalle esikoisenkouluunlähetyslomaviikolle, mielikin noussut jo alkuviikon ahdingosta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksestasi!