maanantai 17. toukokuuta 2010

Vapailua











Kävimme helatorstaina Korkeasaaressa. Viime kerrasta olikin vajaa neljä vuotta, neiti Esikoinen muistaa jotakin siitä. Hra Kuopus oli tuolloin juuri oppinut kävelemään, joten hänellä ei mitään käsitystä reissusta ole. Oli hyvä ilma, vaikkakin aikamoinen tuuli kävi mereltä. Eläimiä oli aika paljon näkyvillä, lämpötila taisi olla niillekin sopiva. Pientä ahdistusta kyllä huomasin tuntevani isojen kissapetojen levottomasta kävelystä ympäri aitaustaan... siis en pelkoahdistusta, vaan harmia siitä, että siellä ovat suljettuina...

Suurin mielenkiinnon kohde lapsilla tuntuivat olevan paviaanit ja Amazonia-talo. Käärmeitä, sammakoita ja liskoja ihmeteltiin. Tarantellojakin olisi pitänyt hran mielestä olla, mutta ainahan niitä voi toivoa joulupukilta lahjaksi! Näin siis suunnitteli nuori mies ihan vakavissaan!!!

Muuten neljän päivän vapailla helle helli, toisin sanoen kesä yllätti. Piharakennuksen päädyssä ovat vielä pulkat, potkuri, lintulauta ja iso joulutonttu odottamassa varastoon pääsyä. Sieltähän piti ensin nostaa pihakalusto kunnostettavaksi ennen käyttöön ottoa, ja sitten vasta siirtää talvikamat varastoon! Miten tässä näin kävi?? Pihatöistä eniten aikaa vie tällä hetkellä polttopuiden siirtely paikasta toiseen. Haaveilen kukkapenkkien totaalisesta kunnostamisesta, enkä osaa päättää laitetaanko kasvimaata vai ei... jos vaan hernettä ja sipulia... ja vähän salaattia&retiisiä... ihan vähän kukkia tietysti toiseen reunaan... nooh, kaikki aikanaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksestasi!