perjantai 14. toukokuuta 2010

Meidän kotona, osa 1










Kuten tavallista, mielessäni on jälleen sen sata aihetta joista kirjoittaa... tällä kertaa päädyin pihasaunaamme. Talomme on rakennettu 1954 ja talousrakennus, jossa saunakin sijaitsee, 1956. Sauna on kutakuinkin alkuperäisessä kunnossa, mitä nyt jämämaaleja edelliset asukkaat ovat käyttäneet muurin ja ikkunanpielien maalaukseen. Värimaailma onkin mielenkiintoinen; sitruunakeltaista, kahta eri sinisen sävyä ja ruskeaa. Saunan lattia on jossain vaiheessa maalattu punaiseksi. Sormipaneelit ovat kauniit, ajan patinoimat. Kiuas on uusittu joskus matkan varrella. Sauna on ihana, vaikka pientä ehostamista kaipaisikin. Lattia on haljennut, pitäisi valaa myös kaatojen takia uusiksi. Löylyt ovat kuitenkin leppeät ja vettä saadaan pihakaivosta mielin määrin. Siitä ei ole kuulemma koskaan, kuivinakaan kesinä vesi loppunut. Saunomme pihasaunassa vapusta syys-lokakuulle. Joulusauna lämpiää myös, mikäli emme ole muualla joulunvietossa. Muuten talvikuukaudet löylytellään sisällä sähkösaunassa, vaikkei se vedäkään vertoja pihasaunalle.

Talomme on remontoitu 1980-luvun alussa niin totaalisesti, että alkuperäisiä pintoja ei ole näkyvissä asuintiloissa. Päädyimme talonomistajiksi melkoisen nopealla aikataululla, emme ehtineet etsiä ja kierrellä kuukausi-, saati sitten vuositolkulla. Emmekä liioin olleet etsineet tai miettineet, että haluamme juuri rintamamiestalon. Emme olleet sitäkään ajatelleet, että miten alkuperäisessä kunnossa olevan haluaisimme, jos vanhan ostaisimme. Tämä vain osui kohdalle! Kun kävimme seitsemän vuotta sitten vapun aikoihin tätä katsomassa, olimme myytyjä. Yksi suurimpia ihastuksen kohteita oli juurikin tuo pihasauna. Tietynlainen mummolatunnelma lumosi ainakin minut, koska isäni kotona olin pihasaunan löylyistä nauttinut varsinkin lapsena.

Sisustuksemme itse talossa on vaihtelevaista, vanhaa ja uutta sekaisin, mikä ei sinällään ole huono asia. Saunalla voin halutessani luoda tunnelmaa pelkästään vanhoilla tavaroilla, koska siellä siihen on vielä oikeat puitteet. Nämä kuvat ovat pukuhuoneesta. (jaiks, kylläpäs tuo valkoinen jatkojohto hyppäsikin silmiini tuossa jääkaappikuvassa!!! mutta toki saunajuomat täytyy saada kylminä pysymään ;) )

1 kommentti:

  1. Pihasauna kyllä olisi ihana. Meillä se oikeastaan oli yhtenä kriteerinä, kun etsimme taloa ja hups, kuinkas kävikään? Juuei ole piharakennuksia. ;)

    Mutta tosi kauniin näköinen toi teidän saunanne ja etenkin nuo vanhat värit sopivat mun silmääni.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!