maanantai 10. marraskuuta 2014

Ikää lisää







Minä muistan jollain tapaa sen kun omat vanhemmat olivat vajaa nelikymppisiä, kuten minäkin nyt. Tänään 38 vuotta täynnä. Suhteeni omaan kronologiseen ikääni on tällä hetkellä aika lempeä. Ajoittain toki hämmästelen, että olenko oikeasti jo ikään kuin jossain puolivälin tuntumassa. Aika paljon on jo elämää ja kokemuksia kassissa, mutta toisaalta odotan innokkaana kaikkea mitä on vielä tulossa. Olen mielestäni nuorekas ja ajanhermolla elävä, mutta ajoittain esimurrosikäinen tytär toki kolauttaa maan pinnalle; välillämme on sen verran ikää, että tosiaan saatan olla joissain asioissa hänen silmissään "kalkkis"... ja niinhän sen kai kuuluukin olla. Töissä taas olen aina nuori, koska asiakkaat ovat pääasiassa yli 80-vuotiaita, mutta suhteessa kollegoihini alan olla vakituisten keskuudessa keski-ikäinen. 

Ikä on kyllä mielenkiintoinen käsite, jota voidaan mitata ja ilmaista niin monella tapaa. Kronologinen eli juuri tämä kalenterin mittaama virallinen ikä ja toiminallinen tai biologinen ikä, joka voi vaihdella samanikäistenkin ihmisten välillä paljonkin. Persoonallinen ikä puolestaan tarkoittaa yksilön itsensä määrittelemää ikää, ja subjektiivinen ikä pitää sisällään henkilökohtaisen kokemuksen, tietoisuuden omasta minuudesta, itseymmärryksestä ja minän eheydestä. 


Minulla on ollut lukioikäisestä alkaen itseäni vanhempia naisia ystävinä ja muistan aina pitäneeni iäkkäistä sukulaisista, keskuisteluistaan heidän kanssaan. Minua on sanottu useassa eri vaiheessa ikäistäni kypsemmäksi, ja olenpa miettinyt itsekin joskus, että jossain määrin ehkä olen vanha sielukin nuorekkuuden kokemuksesta huolimatta. Mutta nämä eivät mielestäni edes sulje toisiaan pois... Työskentely ikäihmisten parissa on pääasiassa antoisaa, ja jollain tapaa se on ollut minulle opiskeluajoista lähtien selvää, että vanhustyö on minun juttuni. Se elämänkokemus, viisaus ja aitous mitä asiakkaissani parhaimmillaan kohtaan on työn parasta antia. Kun vain ehtisin enemmän heidän kanssaan keskustelemaan elämästä yleensäkin, enkä vain sairauksista ja toimintakyvystä.

Keväällä kirjoitin tänne, että on menossa ankara itsetutkiskeluvaihe, jonka laukaisi perhepiirin äkillinen kuolemantapaus. Keväällä vedet olivat tummia ja syviä, olo ahdistunut ja surutyö kesken. Oman identiteetin tutkiminen, niin sivilii-kuin ammattimielessä, jatkuu edelleen, mutta mieli on valoisampi. Toki ajatukset ovat välillä nytkin suuren suuria, ja olen ehkä enemmän mietteissäni kuin aiemmin, mutta kaikessa on silti hyvä pohjavire. Voimauttavan valokuvauksen opinnot ovat hyvänä tukena tässä ihmisenä kasvamisessa, ja yksi sen menetelmän keskeisistä periaatteista onkin oma identiteettityö. Erityisesti meille ihmissuhdeammateissa toimiville olisi äärimmäisen tärkeää tehdää identiteettityötä koko ajan. Olen aivan tavattoman innoissani näistä kaikista aihepiireistä, oman työyhteisön haasteissakin yritän nähdä ne valoisammat puolet ja sen potentiaalin mitä meissä kaikissa on...

Kuvat otti parini viikko sitten Hämeenlinnassa, meillä oli kaksi Voimauttavan valokuvan työpajapäivää. Olen todella vaikuttunut kyseisestä menetelmästä, toisilleen ennalta vieraiden ihmisten välille lyhyessä ajassa syntyvästä luottamuksesta ja heittäytymisestä kuvausprosessiin, sekä ihmiselämän monimuotoisuudesta, elämäntarinoista, ihan kaikesta mitä olen kanssaihmisiltä saanut...


Matka minuksi on vielä kesken, mutta nyt on kuitenkin aika hyvä olla tässä hetkessä ja tämmöisenä kuin olen tällä hetkellä. 











                                                             




maanantai 20. lokakuuta 2014

Tänään on päivä jolloin...







- ajattelin aamulenkillä, että minun pitää muistaa huolehtia itsestäni sen(kin) takia, että perheessämme on esimurrosikäinen, joka tarvitsee minua tuekseen täyspäisenä aikuisena.

- rakennan jo kesällä aloittamaani elämäntarinaani valokuvien avulla. Kuvia, kuvia, kuvia ja joitakin tärkeitä, valikoituja sanoja niiden ympärille. Osa sanoista jonkun muun valmiina runoina tai laulunsanoina, osa omia muistoja ja tunteita sanoittaen.

- kuuntelen Spotifyn kautta Johanna Iivanaista ja vaikutun jälleen kerran hänen äänestään ja löydän ainakin yhden uuden voimabiisin, kuuntele Sinäkin täältä kappale nimeltään Minut on kutsuttu. (en osannut linkittää yhtä kappaletta tuolta, ja youTubesta en löytänyt)

- annan ajatusten tulla ja mennä, niiden raskaampienkin.

- juon teetä ja kahvia vuorotellen.

- poltan koko päivän kynttilää olohuoneen pöydällä.

- en tee kotitöitä kuten yleensä vapaapäivänä (ainakaan kovin paljoa)









sunnuntai 19. lokakuuta 2014








Epäröivä-Herkkä-Vahva
Varovainen-Kuulosteleva-Rohkea
Kiltti-Diplomaattinen-Lojaali
Väistelevä-Huolehtiva-Ymmärtävä
Valittava-Kunnioittava-Arvostava



näitä sanoja olen maistellut tänään mielessäni, nämä kaikki ja paljon muuta löydän itsestäni, eri kerroksista, eri hetkinä





lauantai 18. lokakuuta 2014

Syyslomanen











En ollut lomalla, mutta siltä tuntui neljän vapaapäivän jälkeen. Visiitti Itä-Suomeen, paluumatka Isän kanssa syntyjä syviä pohtien, kätköilyä, retki Torronsuolle ja oleilu rakkaiden kanssa. Pari erää omenahilloa uunissa. Tunnelmasta ja ympäristöstä toiseen. 





lauantai 11. lokakuuta 2014

Junat ja naiset... tai nainen ja juna = nainen junassa


Nainen junassa 6/14, Gdansk, kälyn ottama kuva(tus)



Istun junassa matkalla Joensuuhun. Minulla ei ole koskaan ollut läppäriä mukana junamatkoilla, joita on toki kertynyt vuosien varrella jokunen matkatessani kotipuoleen milloin yksin, milloin lasten kanssa. Nyt otin sen mukaani, koska koin pakottavaa kirjoittamisen tarvetta. Kirjoitin ensin muistikirjaan työhön liittyviä ajatuksia talteen. Nykyisin poikittaisliikenne junaillen on hankalampaa kuin vaikkapa kuusitoista vuotta sitten, jolloin kuljimme Miehen kanssa "riiuureissuilla". Jouduin tällä kertaa vaihtamaan junaa kolme kertaa eli olen nyt neljännessä kulkupelissä samalla reissulla. Kolme ensimmäistä väliä olivat niin lyhyitä, etten viitsinyt kaivaa konetta esille. Mutta sitten hakkasinkin näppistä oikein urakalla toista tuntia putkeen kun alkuun pääsin. Kyllä helpotti, ajatukset lopettavat kehän kiertämisen, ja voin aloittaa neljän vuorokauden vapaat eli pienen syyslomasen rauhassa.

Olen siis matkalla yksin. Lapsillakin alkoi kyllä syysloma ja myös Mies on alkuviikon vapailla, mutta perheemme aloittaa näköjään tänä vuonna tämän viikon lähtemällä eri suuntiin. Nti Esikoinen on kummitätinsä luona vierailulla ja perheen miehet metsäretkellä ystäväisän ja -poikien kanssa. Minä päätin jo pari viikkoa sitten, että teen pikapyrähdyksen kotinurkille tässä kohtaa. Paluukyyti järjestyy Isäni kyydissä, kun hän tulee vaimonsa kanssa vierailulle meille päin. Suurin syy reissulleni on äidinäidin tapaaminen. Pikkumummon vointi ja kunto ovat kuluneen vuoden aikana heikentyneet sen verran paljon, että koin sisäistä tarvetta lähteä häntä tervehtimään. Vanhempi kollegani sanoi hienosti, että joskus on ihan hyvä lähteä ilman lapsia näille reissuille;"Saat olla rauhassa se lapsenlapsi." Miten hyvin sanottu... koin ehkä hiukan omantunnon kolkutuksia alkuun, ettemme mene koko porukka, mutta tosiaan; minä tarvitsen tämän reissun nyt ihan vaan itseni takia. Toisaalta, lapset eivät olisi oikein jaksaneetkaan lähteä. Arki on aika hektistä, joten lomalla saavat he valita ainakin osittain mitä tapahtuu.


Mitä muuta sitten kuuluu Minulle? Voimauttavan valokuvauksen ammatilliset perusteet opinnot alkoivat reilu viikko sitten, ja olen siitä hyvin, erittäin onnellinen. Luovan kirjoittamisen kurssi sulautui elämäntarinakirjoitusryhmän kanssa yhteen, mikä oikeastaan sopii ihan hyvin minulle, koska sekin kiinnostaa. Luovan kirjoittamisen tekniikkaa ja tehtäviä siltä pohjalta joka tapauksessa hyödynnetään jatkuvasti. Tämän matkakirjoittamisen lisäksi olen pari kertaa kirjoittanut heti töiden jälkeen ahdistaneet ajatukset ulos, ja se on auttanut. Eli tätä lisää. Töissä on edelleen aika raskasta ja hetkittäin todella turhauttavaakin. Ei itse potilastyö niinkään, mutta monta epäkohtaa ja huonosti toimivaa asiaa systeemissä. Niihin yritän oman taitoni, rohkeuteni ja ymmärrykseni puitteissa paneutua, joskus ehkä vähän liikaakin. Mutta jos vaikka kuitenkin voisin saada jotain aikaiseksikin...

Tämmöisissä tunnelmissa tänään, lokakuisena lauantaina olen Mie ite...


keskiviikko 24. syyskuuta 2014





Töissä minua meinaavat uuvuttaa oma henkilökohtainen riittämättömyyden tunteeni, tunnollisuuteni, diplomaattisuuteni, sekä yleinen negatiivinen asenne muutoksiin, joille emme voi ruohonjuuritasolla tehdä kovinkaan paljoa. Tunne siitä, että meitä ohjaillaan jostain ylhäältä käsin on ajoittain melkoisen voimakasta, mutta perustyö ei ole mielestäni muuttunut juurikaan. Yleistä asennemuutosta olisi saatava aikaiseksi. Voimavarojen oikeanlainen suuntaaminen, pysähtyminen hetkeksi perusasioiden äärelle; mitä voisin tehdä toisella tavalla... niitä pitäisi miettiä ihan jokaisen, mutta miten saada muut ymmärtämään, että myönteisempi suhtautuminen ei tarkoita sitä, etteikö epäkohtia yritettäisi hoitaa.

Hain ja pääsin Miina Savolaisen vetämään koulutukseen; Voimattavan valokuvan perusteet hoidollisten ja pedagogisten alojen työntekijöille, 8op:n arvoinen kurssi alkaa viikon kuluttua ja kestää ensi kevääseen. Yhtenä keskeisenä asiana koulutuksen aikana on työhteisön hyväksi toteutettava projekti. Yritän olla lataamatta liikoja odotuksia, mutta innoissani olen hyvin paljon koko kurssista kaikkinensa.

lauantai 13. syyskuuta 2014




Kuu on houkutellut kuvaamaan itseään tänä syksynä usein. On se ihme mollukka!