Lapset lähtivät kouluun. Siirsin eilen kolmen viikon kesäkuvat koneelle, ikinä ei kamerassani ole kerralla ollut noin pitkän ajanjakson kuvia. Pesukone pyörii urakalla, kuten teki eilenkin. Pyykkikorit tyhjäksi - pakkomielteinen rituaali arjen alkaessa. Iltavuoroa ennen aion täyttää ja koristella lapsille koulunalkajaiskakun, mehevän kesäkurpitsakakun ohje löytyi uusimmasta Pirkasta.
... matkalla Minuksi. Hyvän olon oivalluksia, arkipäivän ilon ja onnen pilkahduksia.
maanantai 11. elokuuta 2014
torstai 31. heinäkuuta 2014
Testaan
Hei,
Helteet ovat pitäneet kiireisenä, netissä tulee käytyä luurin tai tabletin kautta, joten täällä blogissa on ollut hiljaista. Läppärimme lähti tänään huoltoon, koska on sammahdellut itsekseen turhan usein. Turvakopioin aamulla valokuvia ja muita tärkeitä, vaikka kuvat siirrän muutenkin tasaisin väliajoin ulkoiselle kovalevylle.
Nyt sattui hiljainen hetki, yksin kotona, joten päätin kokeilla onnistunko tekemään postausta iPadin kautta.
Muuten kaikki ihan ok, mutta jonkinlaista sisäistä levottomuutta olen havainnut itsessäni. Illalla likkaporukalla syömään ja Juha Tapion keikalle Holjille. Aamulla kuitenkin töihin, joten levottomuutta ei ainakaan tänään paranneta öisillä riekunnoilla ;)
Tunnisteet:
bloggaaminen,
Juha Tapio,
kesä,
Minä,
missä mennään?
tiistai 8. heinäkuuta 2014
Loma alkaa käydä vähiin, mutta kesä ei. Onneksi. Paljon on ehditty ja oltu ehtimättäkin. Huomenna lähden lasten kanssa vielä parin yön reissulle, päästään Isäni ja hänen vaimonsa kanssa kätköilemään urakalla Himoksen maisemissa. Se laji onkin hiukan jäänyt vähille tänä kesänä, mutta nyt saadaan asiaan korjaus.
Lupaamani reissukuvat antavat nyt vielä odotuttaa itseään, kiitos kesäkelien!
Voi hyvin, nyt nautitaan auringosta!!!
tiistai 1. heinäkuuta 2014
Gdansk, osa 2
Olen käynyt reissukuvani läpi, jäljellä on enää alle 400 kpl! Tässä kuvien lisäksi sitten hiukan tarinaakin. Mehän emme ole perheenä (emmekä kyllä liioin muutenkaan) matkustelleet ulkomailla montaa kertaa. Monella suunnalla Suomea asustavat sukulaiset ovat olleet oivallisia matkakohteita, joten kotimaanmatkailu on ollut enemmän se meidän juttu. Perheenä olemme olleet pikaisesti Tallinnassa, kerran Teneriffalla ja Mieheni kanssa reilu vuosi sitten Dubrovnikissa. Erikseen sitten on joitakin reissuja enemmän sekä minulla että siipalla. Nyt kun lapset ovat jo näinkin isoja (11- ja 9-vuotiaita), ovat ulkomaanreissutkin alkaneet kiinnostaa ihan eri näkökulmasta. Heidän kanssaan kun voi jo tehdä monenmoista.
Gdansk ja Puola ylipäätään oli meidän perheelle täysin uusi kohde. Vietimme siellä siis neljän vuorokauden kaupunkiloman. Oman perheeni lisäksi matkassa oli Mieheni siskon perhe, jonka nuorin edustaja on kolmikuinen kummipoikamme. Kälyni ja hänen miehensä olivat toista kertaa Gdanskissa ja pystyivät toimimaan opastamishommissakin.
Gdanskiin lentää helposti reilussa tunnissa Turusta Wizzair-lentoyhtiön koneilla. Matkustimme ensimmäistä kertaa halpalentoyhtiön kautta, ja kaikki meni aivan mukavasti. Majoituimme Novotel Gdansk Centrum-nimisessä hotellissa, joka sijaitsee viiden minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista ja tärkeimmistä nähtävyyksistä. Hotellilla on kolme tähteä, ja se kuuluu ymmärtääkseni eurooppalaiseen hotelliketjuun. Majoitukseemme kuului buffetaamiainen, joka oli oikein hyvä ja monipuolinen. Hotellin ympäristö omaa pihamaata lukuunottamatta ei ollut erityisen viehättävä, mutta itse hotelli oli siisti perushotelli, joka vaikutti olevan melkoisen suosittukin. Aula- ja ravintolatilat olivat siistit ja nykyaikaiset, huoneet mukavan kokoiset ja riittävät varustelultaan meidän tarpeisiimme (vedenkeitin, kahvi/teepussit, vesipullot, minijääkaappi, ilmainen WiFi), ehkä tosin hieman jo elämää nähneet, mutta siistit kuitenkin.
Gdansk on Tallinnan tapaan vanha hansakaupunki, ja tokipa samaa tunnelmaa olikin tavoitettavissa. Tietyllä tapaa löysimme yhtymäkohtia myös Dubrovnikin tunnelmaan. Vanhan kaupungin upeat rakennukset yksityiskohtineen, kapeat kujat, kahvilat, myyntikojut... toisaalta myös kääntöpuolena rähjäisiä, hoitamattomia nurkkauksia, mutta niitä löytynee joka paikasta. Oman tunnelmansa tuo myös se, ettet ymmärrä lukemistasi kylteistä ja opastauluista oikeastaan mitään. Puolan kieli tuntui siltä, kuin sanoissa olisi pelkkiä konsonantteja! Oli melkoisen hankala opetella edes fraaseja opaskirjasta, kun kirjainyhdistelmät tuntuivat niin vaikeilta. Englannilla kaupungissa kyllä pärjää, mutta esim tapaamamme taksikuskit sattuivat kaikki olemaan vanhempia herroja, joilta ei englanti sujunut. Saksa ja venäjä olisivat olleet hyödylliset kielet osata Gdanskissa. Omasta, viiden vuoden saksan opiskelustani on vaan jo sen verran kauan aikaa, että täytyisi ensin kerrata kotosalla ennen kuin arvaisi livenä kokeilla pärjäämistä!
Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu Gdanskin vanhan kaupungin alueella. Siellä olisi saanut kulutettua varmasti kaikki neljä päivää, sen verran upeita rakennuksia oli tarjolla. Kiipesimme kahteen kirkontorniin ihastelemaan näköaloja, toisessa tornissa sijaitsi myös kirkontornikellomuseo. Kuvia tulossa lisää Oliwan eläintarhasta ja Sopotin rantakaupungista.
p.s.
Vinkkinä tämä : itse löysin eniten tietoa kohteesta Pienen matkaoppaan sivuilta, ja lisäksi googlen kautta löytyi pari blogia, joista löytyi hyviä lisävinkkejä lapsiperheen näkökulmasta. Life in order-blogissa oli mukavasti listattu matkailuvinkit erilliseen postaukseen.
sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
torstai 26. kesäkuuta 2014
Gdansk
Gdansk oli melkoisen ihana kaupunki, ainakin neljän vuorokauden perusteella. Kuvia yli 500kpl, käveltyjä askelia moninkerroin enemmän ja useammat kirkontornin portaatkin steppailtu. Nyt väsy painaa, aamulentomme lähti sieltä jo klo 6:15 eli herätys oli klo4:00. Lupaan palata jonkun lisäkuvan kanssa.
edit; olin kirjoittanut käveltyjä kilmetrejä olleen enemmän kuin 500 :D sitä se väsymys teettää.
Tunnisteet:
Gdansk,
kaupunkiloma,
matkustelu,
perhe,
valokuvaaminen
keskiviikko 18. kesäkuuta 2014
Hissukseen hidastellen
| kuva napattu toukokuisena iltana kotipihalla |
Olen lomalla ensimmäistä viikkoa, töihin palailen vasta heinäkuun puolivälissä. Ihanaa.
Muita tärkeitä ja mukavia asioita viime aikoina:
- Maailman ihanin nainen- naisten identiteettityöpaja Kainuun opistolla Paltamossa 7.-10.6. oli hieno ja tärkeä kokemus. Oli enemmän kuin tarpeellista olla reissussa yksin, tehdä vain itseeni liittyviä asioita, olla ihan ventovieraiden parissa ja vieläpä valokuvata + saada itsestään kasapäin valokuvia... luulen, että moni asia tuon viikonvaihteen jäljiltä on vielä käymistilassa mieleni sopukoissa, toivon mukaan ammennan siitä vielä pitkään.
- sain kuvata viime viikonvaihteessa työystäväni esikoistyttären konfirmaatiota ja ottaa ns virallisia rippikuvia. Omasta mielestäni saimme aikaiseksi monta hyvää kuvaa, mutta en ole vielä kuullut kunnolla kriittisen teinineidon mielipidettä...
- olen Miehen peesissä juoksennellut pitkästä aikaa pieniä lenkkejä ja se tekee kyllä hyvää niin kropalle kuin nupille
- lähdemme ensi sunnuntaina lomareissulle Gdanskiin Miehen siskon perheen kanssa, matkakuume jo kutkuttelee mukavasti...
- vaikka todella moni asiaa odottaa pihamaalla hoitamistaan, niin en olekaan stressannut niistä nyt loman alkaessa... kaikki ajallaan, yritän iskostaa kaaliini :)
- tyttärellä alkaa voimistelutreeneistä loma huomisen jälkeen, joten emme ole tuon Puolan matkan lisäksi sidottuja mihinkään aikatauluhin pariin viikkoon, jee!
Tunnisteet:
aatoksia,
itsetuntemus,
loma,
Minä,
missä mennään?,
valokuvaaminen,
voimauttava valokuva
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)