torstai 21. elokuuta 2014

Gdansk, osa 3



















En ole unohtanut lupaustani julkaista täällä lisää kuvia kesäkuisesta Gdanskin matkastamme. Tässä hiukan väri-ilottelua, ihasteltavaa riitti kyllä kaikille aisteille: ihania jäätelöitä ja hurmaavia saippuoita, joista palasaippufanina olin aivan tohkeissani. Toripöydät notkuivat jo vaikka mitä herkkuja ja kirsikat olivat herkullisia + halpoja! Ruoka oli hyvää, söimme monenlaisissa ravintoloissa; sekä paikallista ruokakulttuuria maistellen että ihan kansainvälisiä eväitä pureskellen. Ulkona syöminen oli huomattavasti halvempaa kuin Suomessa, esimerkiksi neljän aikuisen ja kahden lapsen ruoat juomineen sai noin 40eurolla. Seurueen toiseksi nuorimmalle (2,5v) tilattiin aina "extra plate", johon jaoimme sitten muiden annoksista. Tämä systeemi toimi vallan hyvin, koska ainakaan Hra Kuopus ei olisi jaksanut läheskään aina syödä omaa annostaan kokonaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksestasi!