keskiviikko 8. tammikuuta 2014
















Meillä pelataan pukin tuomaa Ubongoa, sekä pleikalla Harry Pottereihin perustuvia pelejä Wonderbook-lisälaitteen kanssa; Book of Spells on kohta läpikoluttu. Potter-kirjoista pääsemme aloittamaan Puoliverisen prinssin tänään iltasaduksi, edellistä Feeniksin kiltaa luettiinkin kuukausitolkulla, kun joka ilta ei ehditä lukemaan.

. Vuosi vaihtui ystäväperheen luona ja vuoden ensimmäinen päivä pyörähti aamuvuorossa. Rakkaan ystävän perhe vieraili viikonvaihteessa ja minä lämmittelin välejä ujostelevaan kummipoikaamme. 11. hääpäiväkin vilahti ohi loppiaisaattona. Muut päivittävät ahkerasti facebookissa joulunsa pois raivaamista. Minä olen kasannut suurimman osan tarkkaan mietityistä joulukoristeista työhuoneeseen, mutten ole saanut laatikoitua ja vietyä yläkertaan varastoon. Kuusi lähti jo kyllä perjantaina, mutta muuten olen jotenkin jumissa. Mutta olenpa saanut vaikeahoitoiseksi sanotun atsalean hengissä, ihan uusi tuttavuus minulle tämä kukkanen. 

Piti tehdä viime vuodesta vuosikatsaus kuvineen kaikkineen, mutta ei sit vaan irronnut. Tyttären voimisteluun liittyvät kuviot täyttävät kalenteria ja lupauduinpa joukkueenjohtajaksikin kevään ajaksi. Ruokailu-ja liikunta-asiat on taas saatava ruotuun, sekä riittävät yöunet. Kaksi aamuvuoroa takana, ja olo on ihan nuutunut. Kun en vaan muka osaa mennä ajoissa sänkyyn ennen kuin olen ihan itkuväsynyt. Toivon totisesti, että viikonvaihteeseen ennustetut pakkanen ja lumi tulisivat piristämään tätä harmautta ja märkyyttä!


4 kommenttia:

  1. Myöhästynet hääpäiväonnitelut! Mä vähän kadehdin atsaleaasi. Minun joulukukkahoitoni menivät totaalipieleen; atsalea kuivui, joulutähti hukkui ja amaryllikseen iski kukkavarteen joku tauti ja se keikahti poikki... Tiedä mikä paha karma täällä on pyörinyt. :D

    Mutta toivottavasti oma mieli ja vointi vähitellen kohentuat ja tosiaankin saisi sitä lunta tulla ihan oikeasti ja sen mukana valoa.

    (Toivottavasti viestejä ei tule nyt miljoonaa.Bloggeri temppuilee vaihteeksi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa,

      ei tullut kuin yksi viesti :)

      Kiitos onnitteluista!

      Atsalea porskuttaa edelleen, ihme kyllä! Valkoinen amaryllis kukkii toista kierrosta, ja punaiseen odottelen uutta vartta. Sain joulun siivottua eilen, ja olokin jo parempi! Lunta ja valoa tuli :)!

      P.s. ostin lehden, kiva juttu!

      Poista
  2. Ruotuun pitäisi saada tämäkin perhe! Viikonloput nukutaan puolille päivin, ja sitten maanantaina ketään ei saa ylös sängystä.

    Meillä pukki toi pingispöydän ja sehän nyt sitten kaunistaa olohuonetta. Hauska peli ja virkistävää konsolipelien ym. välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, meidän sälli tykkäis varmasti omasta pingispöydästä!

      Poista

Kiitos ajatuksestasi!