torstai 19. syyskuuta 2013

Kirppislöytöjä, värimaailmoita ja kaaoksenkesytystä










Meidän kylällä on jo jonkin aikaa ollut vanhan K-kaupan tiloissa KK-kirppis. Ei mitään käryä, mistä moinen nimi! Sieltä voi vuokrata pöydän, mutta vuokra pitää maksaa etukäteen toisin kuin naapurikaupungin vastaavilla kirppiksillä. Tavaraa on melkoisen paljon, mutta minulla on melko varma käsitys, että omistaja roudaa jostain jäämistöstä tms niitä kamoja. Hintalaput nimittäin ovat nimittäin monessa pöydässä semmoisia "kaupan" hintalappuja, eivät semmoisia mihin itse kirjoitetaan hinta.

No oli miten oli, sieltä tekee hyviä löytöjä. Eilen poikkesin ihan vaan tsekkauskierrokselle, ja kaikki ekan kuvan aarteet tarttuivat matkaan yhteishintaan 7e 70senttiä!!!! Aiemmin olen ostanut joitakin vaatekappaleita lapsille, ja sohvan 50eurolla. Sohva odottaa pääsyä patteria vaille valmiiseen olohuoneeseen. Huomenna se kannetaan sisään... hope so!

Keltasävyisiä retrolamppuja olen laittanut itsekin kiertoon jokunen vuosi sitten, mutta nyt oli pakko saada taas tuommoinen söpöläinen pikkueteiseen. Hintaa huimat 3,5euroa. Pikkueteisen värimaailma on harmaa-valkoinen, ja nyt haluan sinne tuommoista kirkkaankeltaista piristykseksi. Muutenhan meillä on tämän remontin myötä muutettu olkkarin sekä eteisten värimaailma täysin, kelta-oranssi-ruskeasta linjasta harmaa-vihertävä-valkoinen-ruskea suuntaan. 

Tuo kaunis lautanen on ruotsalaisen UE:n, Uppsala-Ekbyn valmistama ja Dorothy on "hänen" nimensä. Meillä on saman firman Skotte-nimisiä lautasia, joita löysin toiselta lähikirppikseltämme jokunen vuosi sitten, niistä täällä.

Lasiastiat niin ikään ruotsalaisia, kauniin yksinkertaisia kippoja moneen käyttöön. Kolpakot erääseen synttäripakettiin ja itselleni pitkästä aikaa kirjaostos :). Ai, että olivat ihania löytöjä! Ja nyt sitten mietittävä mitä laitan kiertoon näiden tultua taloon... koko viime vuodenhan työstin kaaoksen kesyttämis-aatoksissa kotiamme, ja laitoin paljon tavaraa kirppikselle. Nyt rempan takia moiset asiat ovat olleet pitkään pysähdyksissä, mutta kaiken tavaran siirtelyn takia on taas otollinen aika alkaa karsia turhaa, ja järjestää paikkoja. Oikein sormet syyhyää siihen hommaan, samoin kuin sisustamiseen ylipäänsä!


4 kommenttia:

  1. ai että onki ihana tuo lamppu,tommosen tahtosin minäkin meijän eteiseen :D

    VastaaPoista
  2. Ihanan lampun olet kyllä löytänyt.
    Mulla oli just yhtenä päivänä kirppiksellä saman tyylinen jo kädessä. Sitten ihmettelin, että uskaltaako sitä ostaa, kun joku oli viritellyt siihen jotain uusia omia sähkövirityksiä. No takanani oli joku pappa, joka kommentoi, että "ei noista koskaan tiedä, jos on itse viritelty. Ei voi mennä takuuseen, että on turvallinen". Laitoin lampun takaisin kirppispöydälle ja jatkoin matkaa. Käännyin vielä katsomaan taakseni ja näin kun samainen pappa nappasi lampun omaan koriinsa! Törkeä harhautus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olipas pappa!!! Höh! Viikonlopun mainosten seassa meille tuli joku ilmaisjakelu Oma koti- tms lehti. Siinä oli juttu tamperelaisesta valaisinkorjaajasta, joka kehui vanhojen lamppujen kestävyyttä. Jutun kuvassa oli just tuommoinen lamppu seuranaan monta muuta retrolamppua :). Tämä pelittää onneksi, vaikka mies ensin epäili mun ostaneen rikkinäisen. Nyt pitää löytää eteisen ikkunaan sopivan värinen ja kokoinen verhokappa!

      Poista

Kiitos ajatuksestasi!