keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Funny faces ja kamera-aatoksia







Ixuksemme teki tosiaan sen tiltin jokunen viikko sitten. Viime ajat olen ollut melkein hätää kärsimässä ilman kameraa. Hetkeksi se jo palasi "elävien kirjoihin" tiltatakseen uudestaan. Takuu ei tietenkään ole enää voimassa, (kamera vaivaiset 1,5vuotta vanha!!) maahantuojalle on soitettu, eivät mitenkään voineet auttaa. Antoivat arviota mahdollisista merkkihuoltamon kustannuksista, hinnat nousevat äkkiä yli kameran ostohinnan, joka oli 99euroa. Joo, harmittaa! Olemme olleet Canoneihin tyytyväisiä; kaksi PowerShotia ja tämä Ixus ovat palvelleet hyvin, lisäksi selkeitä ja helppoja käyttää.

Moni on ehdottanut minulle digijärkkärin hankkimista, koska kuvaan sen verran paljon. En hanki, ainakaan toistaiseksi. Aikani ei riitä siihen, että perehtyisin järkkärin maailmaan tarpeeksi. Lisäksi se kameran kokokin vaikuttaa asiaan, en halua kovin isoa pakettia kantaa mukanani. Ja kun noilla pienemmilläkin saa hyviä otoksia. Nih. Mutta nyt tilanne on se, että ylihuomenna lähdemme sinne Kroatian reissullemme Miehen kanssa, ja jotenkinhan on ikuistettava tämmöinen matka! Onneksi huutelin naamakirjassa kamerasuosituksia; työkaveri antoi Nikon Coolpix S8200 kameransa koeajoon ja lupasipa vielä reissullekin sen mukaan! Ensin epäröin, miten nyt voisin toisen kameran kanssa lähteä ulkomaille!?! Mutta sitten tulin järkiini, en millään ehtisi tehdä riittävästi hinta-ja laatuvertailua ennen matkaamme, joten miksi en siis käyttäisi tilaisuutta hyväksi.

Viime päivät olen hieman siis yrittänyt tutustua Nikonin maailmaan, eikä yhtään pöllömpi tapaus tämäkään laite. Eilen innostuin räpsimään omakuvia, joskus sitä onnistuu samaan ihan hauskoja ja luontevia otoksia kun yksinään leikkii kameran kanssa :)! Hiukseni ovat taas yht'äkkiä niin pitkät, että yltävät kiinni. Kasvonpiirteistäni huomaan itse, että viime kuukausien aikana hävittämäni reilu kuusi kiloa elopainoa on tainnut lähteä ensisijaisesti leusta :)!

Matkakuume on jo melkoinen, huomenna vielä aamuvuoroon, ja sitten kaikenlaista säätämistä ennen kuin perjantai-iltana siirrymme jo valmiiksi Helsinki-Vantaan suuntaan odottelemaan lauantaiaamun lentoamme... oi miten ihanaa!!




2 kommenttia:

  1. Oho, sie olet ihan vallan julkistanut kasvosi täällä! :) Kivoja kuvia :)

    ---ja kuittaan samalla useamman päiviykset luetuiksi...

    Mukavaa reissua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) no onhan miulla ollut joskus ennenkin joitakin satunnaisia naamakuvia täällä, tosin aurinkolasit päässä tms. Kiitos, reissu onnistui hyvin!

      Poista

Kiitos ajatuksestasi!