perjantai 17. elokuuta 2012

Hiljainen hetki









Lapset ovat naapurissa leikkimässä ja Mies vanhempiensa mökillä rakentamassa laavua. Otsikointini johtaa kuitenkin hieman harhaan, kuuntelen samalla Juha Tapion Suurenmoinen elämä-levyä, pitkästä aikaa. Täytyy todeta, että tämä kyllä on mielestäni hänen paras levynsä. Kaksi puuta- kappale on toki niin kulunut radiosoitossa, että skippasin sen yli, mutta kaikki muut ovatkin sellaisia, joista pidän ja jaksan kuunnella. Lohkaisenpa teille maistiaiseksi vaikka tämän Tähtitaivaan alla- biisin, joka ei ole mielestäni radiossa juurikaan soinut. 

Juu, loma alkaa olla lopussa ja ilmassa on syksyn tuntua. Lasten ensimmäinen kouluviikko on mennyt hyvin. Ensi viikolla sitten alkaa vasta normaali arki töihin paluuni myötä. Tai jos totta puhutaan, niin ei se nyt ihan normaalia ole, menen nimittäin neljän vuoden tauon jälkeen osastolle töihin. Omasta halustani palaan kokeilemaan miltä kaksivuoro- ja ryhmätyö tuntuu. Näillä näkymin olen osastolla vuoden loppuun. 

Odotan muutosta melkoisen innokkaasti, sillä kuten olen joskus täälläkin vuodattanut, kaipaan kovasti työyhteisöön kuulumisen tunnetta. Sitä en ole valitettavasti kotihoidon puolella kokenut, ilmeisesti työn itsenäisestä luonteesta johtuen. Itsenäisessä työssä on toki hyvätkin puolensa, ja voi olla että ainakin oman pään sisäisiä ristiriitoja syntyy jossain vaiheessa käytännön asioiden toteuttamisessa tämän takia... mutta tuskinpa vain.

Omat haasteensa perhe-elämään tuo se, että Mieskin tekee kahta vuoroa. Hänellä on kuitenkin viikonloput pääasiassa vapaana. Omassa työyksikössäni tehdään työvuorolistat niin pitkälle, että toivon mukaan saamme sen avulla vältettyä useimmat päällekkäiset iltavuorot. Onneksi appivanhemmat ovat luvanneet auttaa tarvittaessa/mahdollisuuksiensa mukaan. 

Neiti Esikoisen harrastukset pyörähtävät käyntiin ensi ja seuraavan viikon aikana. Hra Kuopus miettii vielä mitä haluaisi harrastaa, ja toisaalta ei nyt ensimmäisenä lukukautena niin välttämätöntä olekaan haalia paljoa ylimääräistä puuhaa. No aika näyttää miten edetään...










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksestasi!