perjantai 27. tammikuuta 2012

Pakkasperjantaina




- saatoin aamulla Neidin kouluun ja tein samalla pienen kävelylenkin raikkassa säässä
- olen juonut paljon teetä
- osallistuin Hra Kuopuksen levyraatiin ja totesin, että meillähän on vaikka mitä levyjä
- huolittelin appiukon uuden työpaikan ikkunaan verhot, siis ompelukoneen kaivoin piiiitkäästä aika esille. Samalla tuli keittiön Unikkokapan reunaan leveämpi kuja verhotankoon pujottamista varten... 
- olen neulonut yhtä lahjajutskaa useampaan otteeseen
- bongailimme Kuopuksen kanssa lintuja ruokintapaikaltamme, ja vein sinne toissa päivänä tekemämme kookos-siemenkakut lisäruoaksi
- puhuin pitkän puhelun Rakkaan Ystävän kanssa
- toimin puhelimitse lähimmän kollegan "työnohjaajana", vaikka vapaalla olenkin...
- kaivoin pakastimesta Pikkumummon eli lasten isomummon (kooltaan pieni, ja Hra Kuopus antoi vielä lisälisänimen Ryppymummo) joulukuun alussa mukaamme leipoman tiikerikakun puolikkaan välipalaherkuksi... (nythän ei ole arkipäivä kun olen vapaalla, viittaus edellisen postauksen herkutteluasiaan ;) )
- menemme illalla lasten kanssa yleisöksi erään lastennäytelmän kenraaliharjoituksiin...
- päätimme mennä sunnuntaina koko perheen voimin katsomaan Saapasjalkakissa-elokuvan
- ihastelen tulppaneitani 
- hoidan pitkin päivää pyykkien levitystä ja viikkausta

Melkoisen leppoisa perjantai.


p.s. Kolmassadas postaus lähenee!!! Joskos jottain kehittelisin sen kunniaksi...



2 kommenttia:

  1. Uusi lukija täällä! tykkään kovasti kueskella leppoisia postauksiasi. Oma blogi miulla on suunnitteilla, mutta tarvitsen jälkikasvun apua sen aloittamisen kanssa. Olen niin tumpelo näissä tietokkonejutuissa...Vielä vähän aikaa lueskelen vaan teidän muiden ihania blogeja!

    VastaaPoista
  2. Hei Kaisu ja tervetuloa! Ihanaa kuulla, että viihdyt ja aina lämmittää mieltä saada uusia lukijoita!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!