torstai 15. heinäkuuta 2010

RokRok!!!


Olen yksin kotona. Pääsin ajoissa töistä ja muu perhe on rannalla. Töissä juomatta jäänyt päiväkahvi kera ruisleivän, blogikierros ja sitten siivoamaan. Ei mitään suursiivoa, mutta vähän edes tavaroita paikoilleen. Sen jälkeen on vuorossa pakkaaminen. Neiti lähtee kummitätinsä luokse viikonlopuksi, Hra Kuopus mummun&papan kanssa mökkeilemään, ja minä isännän kanssa hyppään huomenna aamusta motskarin selkään. Suuntaamme Joensuuhun, jossa kajahtaa huomenissa käyntiin Ilosaarirock. Kahdeksan vuotta on aikaa edellisestä kerrasta, joten melkein nostalgisissa tunnelmissa mennään :)! Kahdenkeskistä aikaa, hyvää musiikkia, festarifiilistelyä, aurinkoa, kavereita menneiltä vuosilta... ihan kuin olisi uusi loma edessä! Itseasiassa olen aika hirmuisen täpinöissäni!!!! :) Suurimmat odotukset meillä molemmilla kohdistuu huomisen illan Sulo-klubiin, jossa on kotimaisia esiintyjiä kärkipäästä; Chisu, Samuli Putro, Kolmas Nainen, Herra Ylppö ja Ihmiset ym.

2 kommenttia:

  1. Tosi hyvä esiintyjäkaarti kyllä tuolla olisi! Toivottavasti on ollut oikein onnistunut pieni kahdenkeskinen irtiotto arjesta!

    VastaaPoista
  2. Oli, onnistunut oli :)! Musiikkitarjonta kyllä niin monipuolinen että... ihan kuin olisi vaan vuosien saatossa laajentunut, vai liekö niin, että nyt aikuisiällä katsoo ja kuulee eri tavalla? :)

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!